Nokian puhelimien myynti kasvattaa Suomen bkt:tä
Nokian matkapuhelinten myynti vaikuttaa Suomen talouteen ensi vuonna myönteisesti. Näin nurinkuriselta kuulostavaan johtopäätökseen päätyy, kun katsoo kylmiä numeroita. Oulua ei Nokian kaupat lannista.Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) mukaan Nokian toiminta pienensi Suomen bruttokansantuotetta (bkt) jo viime vuonna.
Nokialle tappioita tuottaneiden matkapuhelinten tuotanto siirtyy nyt Microsoftille. Nokiaan jäävät voitolliset liiketoiminnot.
”Nokia on tuottanut aika reippaita tappioita, jotka ovat vetäneet yhtiön osuuden Suomen bruttokansantuotteesta jopa negatiiviseksi. Nyt tappiot siirtyvät ensi vuoden puolella Microsoftille, ja Nokian vaikutus bruttokansantuotteelle tulee todennäköisesti hyvin myönteiseksi”, Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö arvioi Taloussanomissa.
Oulu näkee uuden mahdollisuuden
Oulussa Nokian matkapuhelintoimintojen myynti otetaan uutena mahdollisuutena, eikä lopun alkuna.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.) uskoo ja toivoo, että oululainen osaaminen sopii uuden omistajan strategiaan.
”Osaaminen Oulussa on kansainvälistä huippua, ja täällä on tehty erinomaista työtä.”
Nokian tuorein käänne ei yllättänyt yhtiössä 17 vuoden uran tehnyttä Tuomas Kalliota .
Oululainen Kallio sanoo odottaneensa uutista siitä lähtien kun ”uuden toimitusjohtajan nimi tuli tietoon”.
”Tämä kauppa päätettiin jo vuonna 2011.”
Minkäänlaista katkeruutta Kallio ei kuitenkaan tunne.
”Nokian aika oli minulle hienoa aikaa. Sain tehdä työtä huikean hienojen ihmisten kanssa, ja työ vei paikkoihin, joihin ei kuvittele menevänsä omalla rahalla.”
Kallio otti tarjotun irtautumispaketin noin vuosi sitten.
Nokialle jää noin 6 000 työntekijää Suomeen verkkoyhtiö Nokia Solutions & Networks NSN:n palvelukseen. Heistä on Espoossa noin 3 000, Oulussa 2 200 ja Tampereella noin 700.
Nokian työntekijöistä 4 700 siirtyy Microsoftille. Heistä noin 2 000 on pääkaupunkiseudulla, 1 200 Salossa, 1 150 Tampereella ja 550 Oulussa.
JUHA KAIHLANEN
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

