EPP ja demarit menettivät enemmistönmaatalousvaliokunnassa
BRYSSEL (MT)
Euroopan parlamentin suurimmat ryhmät, konservatiivien EPP ja sosialistit eivät enää hallitse parlamentin maatalousvaliokuntaa.
Yhteensä ryhmillä on 22 paikkaa 45 jäsenen valiokunnassa.
EPP:n maatalouspaikat putosivat neljällä 13 paikkaan. Sosialisteilla on valiokunnassa 9 paikkaa entisten 11 sijaan.
Eniten asemiaan vahvisti äärivasemmiston GUE/NGL- ryhmä, joka lisäsi paikkalukunsa yhdestä neljään. Äärivasemmiston riveissä on myös hollantilainen Eläinten oikeuksien puolueen edustaja Anja Hazekamp.
Brittikonservatiivien vetämällä ECR-ryhmällä on valiokunnassa viisi paikkaa, Liberaalien Aldella ja vihreillä molemmilla neljä paikkaa ja Britannian ja Italian EU-vastustajilla kolme paikkaa.
Maatalousvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin maanantaina EPP-ryhmän puolalaisedustaja Czeslaw Siekierski.
Kolmannen kauden meppi toimi viime kaudella valiokunnan varapuheenjohtajana. Koulutukseltaan Siekierski on maatalousekonomian tohtori ja hän on toiminut useissa tehtävissä Puolan maataloushallinnossa.
Varapuheenjohtajien paikoista kolme meni sosialistimepeille Ranskasta, Espanjasta ja Romaniasta ja yksi ECR-ryhmän puolalaisedustajalle.
Suomesta valiokunnassa on varajäsenenä keskustan Olli Rehn.
Ympäristövaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin italialainen konservatiivi Giovanni La Via.
Sisilialainen professori ja sitruunanviljelijä toimi viime kaudella yhtenä cap-uudistuksen esittelijöistä. Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajuudet menivät vihreille ja sosialisteille.
Suomesta ympäristövaliokuntaan kuuluvat Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ja Nils Torvalds (r.) sekä varajäseninä Sirpa Pietikäinen (kok.) ja Merja Kyllönen (vas.).
Kansainvälisen kaupan valiokunnan puheenjohtajuus meni saksalaisdemari Bernd Langelle. Ainoa suomalaisjäsen valiokunnassa on Rehn.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
