Matkailun kasvuun tarvitaan yhteistyötä
Suomen matkailu on viime vuosina kasvanut ja kansainvälistynyt muita toimialoja nopeammin. Lisäkasvu vaatii yhteistyötä ja keskittymistä vahvuuksiimme. Asiakkaiden vaatimukset ovat lisääntyneet.
Näin arvioidaan perjantaina julkistetussa työ- ja elinkeinoministeriön Suomen matkailun kasvun ja uudistumisen tiekartassa. Sitä on työstänyt yli 700 matkailuelinkeinojen ja alueiden edustajaa.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) vetämällä maakuntakiertueella kasvun edellytykseksi kiteytyi eri toimijoiden kyky yhdessä paketoida ja tarjota laadukkaita elämyksiä, innostavia kokonaisuuksia, jotka ylittävät asiakkaan odotukset.
”Matkailualan toimijoiden on kyettävä tekemään nykyistä enemmän yhteistyötä ja verkostoitumaan keskenään. Suomalaiset palvelut erottuvat edukseen kansainvälisestä kilpailusta, kun panostamme erityisesti matkailupalveluiden laatuun ja yksilöllisyyteen”, ministeri Vapaavuori sanoo.
Tiekartan tavoitteita edistetään aluksi kuudella kasvua ja uudistumista tukevalla hankkeella vuosina 2015–2018. Niiden teemoina ovat muun muassa hyvinvointimatkailu, merellinen saaristo ja matkailun markkinoinnin ja myynnin digitalisoituminen.
Matkailutulo on ollut useamman vuoden yli 13 miljardia euroa, ja sillä on mahdollisuuksia kasvaa jopa 20 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä.
Matkailun arvioidaan vuonna 2025 työllistävän 180 000 henkilöä.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
