Valtioneuvosto selvitti päästöihin perustuvaa kulutusveroa muun muassa eläintuotteille
Selvityksen mukaan tuotteiden elinkaaripäästöihin perustuva kulutusvero vaatii tarkkaa harkintaa ja nykyistä parempaa tietopohjaa.
Tutkijoiden mukaan kulutusvero voisi tulla kyseeseen eläinperäisille elintarvikkeille. Kuva: Jaana KankaanpääValtioneuvoston tilaamassa tutkimuksessa on selvitetty, olisiko tuotteiden elinkaaren aikaisiin kasvihuonekaasupäästöihin perustuvasta kulutusverosta saatavissa lisää tehoa ilmastopolitiikkaan. Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tekemän selvityksen mukaan kulutusverojen toteuttaminen on kuitenkin vaativaa ja edellyttää tarkkaa harkintaa.
Selvityksen taustalla on hallitusohjelmassa esitetty tavoitte päästöjen vähentämisestä kotitalouksien kulutustottumuksia muuttamalla.
”Jotta vero voitaisiin suunnitella niin, että sillä olisi toivottu ohjausvaikutus, pitäisi tietää, missä määrin vero siirtyy tuotteen hintaan ja kuinka muuttunut hinta vaikuttaa kuluttajien valintoihin. Meillä ei ole vielä näitä tietoja juuri millekään tuotteelle”, sanoo hanketta vetänyt VATT:n erikoistutkija Piia Remes tiedotteessa.
Myöskään tuotteiden elinkaaren aikaisia päästötietoja ei ole riittävästi saatavilla.
”Erityisesti maankäytön merkitys tuotteiden hiilijalanjäljissä tunnetaan vielä huonosti”, kertoo kehittämispäällikkö Ari Nissinen Sykestä.
Tutkijoiden mukaan kulutusvero voisi soveltua tuotteisiin, joiden kulutusperäiset päästöt ovat suuret, eivät vaihtele merkittävästi tuottajien välillä eivätkä kuulu muun päästöohjauksen piiriin. Esimerkiksi eläinperäiset elintarvikkeet olisivat tällainen tuoteryhmä.
Selsvityksen mukaan tämänhetkisillä tiedoilla erilaiset vero-ohjauksen kustannukset - myös ympäristö- ja muut hyvinvointivaikutukset laajasti huomioiden - voisivat olla suuremmat kuin hyödyt.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




