USA:n lintuinfluenssa heijastunee myös EU:n munamarkkinoille
Yhdysvalloissa riehuva maan historian pahin lintuinfluenssaepidemia saattaa heijastua jopa Suomen markkinoille, arvioi Muna Foodsin toimitusjohtaja Jan Lähde.
”Yhdysvallat on iso kananmunajalosteiden viejämaa ja nyt niiden vientimahdollisuudet pienenevät rajusti. Se avaa markkinoita muille, niin EU:lle kuin esimerkiksi Intialle ja Argentinalle. Sitä kautta tilanteen odotetaan vaikuttavan myös kananmunan hintoihin eri puolilla maailmaa.”
Yhdysvaltain kananmunatuotannosta vietiin ulkomaille viime vuonna viisi prosenttia.
H5N2-tyypin lintuinfluessalintuinfluenssatilanne Yhdysvalloissa on historiallisen paha.
Maan maatalousministeriön (Usda) mukaan munintakanoja on kuollut tai tapettu tähän mennessä 27,5 miljoonaa. Se on yhdeksän prosenttia koko maan kanamäärästä.
WattAgNet-verkkolehden haastattelema FarmEcon LLC -konsulttiyrityksen ekonomisti Thomas Elam kertoo, että valtaosa kuolleista kanoista on ollut juuri munivia kanoja.
Lähde auttaa suhteuttamaan tilanteen vakavuutta vertaamalla tapettujen kanojen määrää Suomen kanamäärään.
”Suomessa on vain 3,6 miljoonaa munivaa kanaa.”
Elamin mukaan vie 18 kuukaudesta jopa kahteen vuoteen, että tuotanto saadaan palautettua tautia edeltäneelle tasolle.
Yhdysvalloissa kananmunien hinta on lintuinfluenssan vuoksi jo nousussa.
Taudin riivaamissa Keskilännen osavaltioissa kananmunien kuluttajahinnat ovat nousseet 17 prosenttia. Eniten hinnat ovat kivunneet ylöspäin Iowan osavaltiossa, jossa on tauti on myös vienyt eniten kanoja, 22,5 miljoonaa.
Siipikarjatuotteiden vienti Yhdysvalloista saatetaan kieltää maan lintuinfluenssatilanteen vuoksi. Elam arvioi, että vientikiellon aiheuttama viiden prosentin vähennys ei silti riitä paikkaamaan tuotannon vähenemisen aiheuttamaa vajetta.
”Jotkin yritykset harkitsevat mahdollisuutta tuoda maahan munia korvaavaan vähentynyttä tuotantoa.”
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
