Ruokateollisuus ei varautunut Venäjä-riskiin
Venäjä on vuosien ajan tuonut esille aikeensa lisätä omaa ruuantuotantoaan. Silti se onnistui yllättämään suomalaisen elintarviketeollisuuden EU-ruuan tuontikiellollaan.
Vaikeasta markkinatilanteesta ja Venäjän-viennin tyssäämisestä on kärsinyt etenkin maitosektori. Kuva: Kari SalonenUlkomailla toimivien elintarvikeyritysten pitäisi valmistautua poliittisiin riskeihin aikaisempaa paremmin, sanoo Elintarviketeollisuusliiton (ETL) toimitusjohtaja Heikki Juutinen.
Esimerkiksi Venäjä onnistui yllättämään asettaessaan EU-ruuan tuontikieltoon vuosi sitten. Sianlihaboikotti alkoi jo viime vuoden helmikuussa.
Aivan puskista unionin itärajan sulkeutumisen ei olisi pitänyt tulla.
Venäjä on muun muassa WTO-neuvotteluissa tuonut selkeästi esille aikeensa lisätä omaa maatalous- ja elintarviketuotantoaan, Juutinen huomauttaa.
Vuodesta 2012 Venäjä on tukenut kotimaisia yrityksiä tuontia vastaan. Ukrainan kriisi antoi hyvän tekosyyn tuonnin kieltämiselle ja oman ruokaketjun tukemiselle.
Juutisen arvio on, että Venäjä on jossain määrin onnistunut tehostamaan raaka-ainetuotantoaan ja elintarviketeollisuutensa toimintaa.
Sika- ja broileripuolella on tehty uudenaikaisia investointeja ja maidontuotannon lasku on saatu pysähtymään. Jos Venäjä saisi valtavat määrät peltoaan tuottamaan, maa voisi olla merkittävä viljanviejä.
Pakotteet eivät pure EU:hun
Kremlin tarkoitus oli aiheuttaa mahdollisimman suuria tappioita eurooppalaisille maanviljelijöille, jotta EU muuttaisi pakotepolitiikkaansa, Juutinen selittää.
Suomea ja Baltiaa lukuun ottamatta tavoite ei ole toteutunut. Koko unionin maatalousviennistä vuonna 2013 tuontikiellon alaisia tuotteita oli vain neljä prosenttia.
Kuvaavaa on, että vuoden aikana EU:n maatalousvienti ylipäätään on kasvanut viisi prosenttia.
Säilyttääkseen uskottavuutensa Venäjän tiukensi pakotelinjaansa, Juutinen kertoo. Näyttävyyttä haettiin muun muassa polttamalla näyttävästi maahan tuotua EU-ruokaa. Tuohtuneiden kansalaisten reaktio sai viranomaiset lopettamaan toiminnan kaikessa hiljaisuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
