Trumpin valinta presidentiksi lisäsi pk-yrittäjien huolta tulevasta
Trumpin voitto on vaikuttanut investointihaluihin kaikkein myönteisimmin nuorilla pk-yrittäjillä.
Suomen Yrittäjien kyselyssä 65 prosenttia pk-yrittäjistä kertoo huolien lisääntyneen Trumpin valinnan myötä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Suomalaisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ollaan aiempaa huolestuneempia maailman kehityksestä Donald Trumpin voitettua Yhdysvaltain presidentinvaalit.
Suomen Yrittäjien kyselyssä 65 prosenttia pk-yrittäjistä kertoo huolien lisääntyneen Trumpin valinnan myötä. Noin neljännes yrittäjistä taas sanoo, että Trumpin valinta ei lisännyt huolestuneisuutta maailman kehityksestä.
Kyselyn perusteella Trumpin voitto ei ole juuri lisännyt pk-yritysten investointihalukkuutta. Vastaajista yhdeksän prosenttia sanoo Trumpin valinnan lisäävän investointihaluja. Sen sijaan kaksi kolmesta vastaajasta kertoo, että valinta ei lisää niitä.
Trumpin voitto on vaikuttanut investointihaluihin kaikkein myönteisimmin nuorilla pk-yrittäjillä. Alle 36-vuotiaista vastaajista neljännes kertoo, että Trumpin voitto lisää investointihaluja.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen näkee, että Trumpin kaavailemat tuontitullit EU-tuotteille syventäisivät Suomen talouden ongelmia. Hänen mukaansa Yhdysvallat on Suomen suurin vientimaa.
”On arvioitu, että kymmenen prosentin tuontitulli leikkaa vähintään prosenttiyksikön kasvustamme. Se olisi kova isku”, Pentikäinen sanoo tiedotteessa.
Tutkimusyhtiö Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi noin tuhat pk-yritysten edustajaa marraskuussa Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






