Ruotsi harventaasusikantaansa
Ruotsin ympäristöministeri Lena Ek katsoo maahan riittävän noin 180 sutta, kun maan eduskunnan nykyinen tavoite on noin 210 sutta, ATL-lehti kertoo.
Molemmat tavoitteet merkitsevät selvää harvennusta nykyiseen noin 300 suden kantaan. Metsästäjien järjestö Jägarförbundet pitää sopivana 150 suden enimmäiskantaa.
Ekin mukaan kannan pudottaminen nykyisestä 300 sudesta 180:een vie muutaman vuoden.
Tutkijoiden mukaan susikannan pudotus 180 eläimeen edellyttää kannan geneettisen monipuolisuuden vuoksi nykyistä suurempaa susien vaellusta muualta Ruotsiin, käytännössä tämä tarkoittaa susien tuloa Suomesta Ruotsiin.
Toinen mahdollisuus on hakea susia muualta ja istuttaa niitä Ruotsin metsiin. Sudenpentuja on tuotu Venäjältä Ruotsin eläinpuistoihin, joista niitä yritetään juurruttaa maan luontoon.
Tutkijat ovat pitäneet 380 suden kantaa vähimmäismääränä turvaamaan ”elinvoimaisen ruotsalaisen susikannan”. Sen lisäksi maahan tulisi vaeltaa vähintään seitsemän uutta sutta kymmenessä vuodessa.
Ruotsin maa- ja metsätaloustuottajien järjestö LRF:n puheenjohtaja Helena Jonsson tervehtii ilolla ministeri Ekin kantaa sopivasta susimäärästä.
Jonssonin mukaan ”siitä on jo pitkä aika, kun susikysymys oli vain biologinen suojeluasia.” Hänen mukaansa ei kukaan, kaikkein vähiten susi, hyötyisi 380 yksilön kannasta.
LRF on valmis tukemaan susikannan geneettistä vahvistamista edellyttäen, että susikantaa hoidetaan säännöstellyllä metsästyksellä talvisin ja että ongelmasusien lupa-asiat käsitellään nopeasti.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
