Sote-uudistus jatkuu sotkuisena
Tuoreinkaan esitys sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi ei näytä lopullisesti toteuttamiskelpoiselta. Työryhmä esittää, että kunkin maakunnan keskuskunta velvoitettaisiin sote-vastuukunnaksi.Hallitukselle lakiesityksen sosiaali- ja terveyspalveluista (sote) kirjoittanut työryhmä moitti annettuja raameja liian ahtaiksi: perustason alueet tuovat sekavuutta ja vastuukuntamalli perustuslaillisia ongelmia. Työryhmän esitys ei ollutkaan yksimielinen.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) aikoo kuitenkin lähettää lakiluonnoksen tammikuussa kuntiin ja tehdä lopullisen esityksensä saadun palautteen perusteella huhtikuussa.
Perustuslaillisina ongelmina pidetään erityisesti kuntien itsehallinnon säilymistä. Vastuukunnassa osa kunnista saattaisi joutua maksuvastuuseen ilman riittävää sananvaltaa. Lakiesitys meneekin eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.
Myös oppositiopuolue keskusta tyrmäsi esityksen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehulan (kesk.) mielestä hallinnon selkiinnyttäminen ei toteudu. Hän suosittaakin ”kujanjuoksun” viheltämistä poikki ja uudistuksen aloittamista puhtaalta pöydältä.
Työryhmä esittää, että kunkin maakunnan keskuskunta velvoitettaisiin sote-vastuukunnaksi. Suurten kaupunkien kehyskunnat voisivat järjestää palveluita omille asukkailleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

