Suomi avaa kymmenen viisumikeskusta Venäjälle
”Olemme avaamassa kaikkiaan kymmenen eri viisumikeskusta Venäjällä, jotta matkailu helpottuu”, kertoi presidentti Sauli Niinistö Venäjän presidentin Vladimir Putinin vierailun yhteydessä Naantalin Kultarannassa tiistaina.
Kesäkuusta alkaen Suomen viisumia on voinut hakea viideltä uudelta paikkakunnalta, ja tämän vuoden aikana tulee vielä viisi toimipaikkaa lisää.
Suomi on ulkoistanut viisumihakemusten käsittelyn Venäjällä yritykselle, jolla on viisumikeskuksia eri puolilla Venäjää.
”Yli kolmasosa Suomen matkailutuloista on peräisin venäläisiltä matkailijoilta”, Putin huomautti.
Venäläisten matkailijoiden virta Suomeen on kasvanut jatkuvasti viime vuosina. Viime vuonna he jättivät Suomeen noin 1,3 miljardia euroa.
Niinistön mielestä parasta antia presidentti Vladimir Putinin tapaamisessa oli avoimeksi muodostunut keskustelu. Presidenttien keskustelut painottuivat kahdenvälisiin asioihin: rajaliikenteeseen, viisumeihin ja kaupankäyntiin.
Niinistö kertoi selvitelleensä Putinille ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua, jota Suomessa on keväällä käyty.
Niinistö ja Putin kävivät keskustelua myös ulkomaalaisten maanomistajuudesta Venäjällä. Putin oli lisäksi ottanut oma-aloitteisesti esillä lasten huostaanottoasiat.
Toimittajat tenttasivat Putinia Venäjän ihmisoikeuksista. Maassa on säädetty vastikään laki, joka kieltää ”homoseksuaalisen propagandan” levittämisen alaikäisille.
”Emme puutu teidän asioihinne ja toivon, että te ette puutu meidän asioihimme”, ärsyyntynyt Putin vastasi homolakeja koskevaan kysymykseen.
Kansainvälisesti mielenkiintoa herättivät Putinin kommentit Yhdysvaltain verkkourkintaa paljastaneesta Edward Snowdenista.
Snowden on oleskellut Moskovan lentokentällä sunnuntaista lähtien. Yhdysvallat on toivonut Venäjältä Snowdenin luovuttamista.
Putinin mukaan Venäjä ei voi luovuttaa Snowdenia.
”Herra Snowden on vapaa mies. Mitä pikemmin hän valitsee määränpäänsä, sitä parempi sekä meille että hänelle”, Putin sanoi.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
