Liikkuvista palveluistavastaliike keskittämiselle
Etelä-Karjalassa selvitetään parhaillaan yli 65-vuotiaiden tarvetta liikkuville palveluille.
Selvitys on osa Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen -hanketta, jossa Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) kehittää liikkuvien palvelujen toimintamalleja etenkin haja-asutusalueiden asukkaille. Hankkeen päätarkoitus on lisätä keinoja, joilla haja-asutusalueitten ikäihmiset pystyvät asumaan pidempään kokonaan.
Kysely tehdään 3 000 satunnaisotannalla valitulle. Sen tarkoitus on selvittää, millaisia palveluja tarvitaan lähipalveluina ja miten kyselyyn osallistuvat ihmiset haluaisivat itseään palveltavan.
Esimerkki liikkuvasta palvelusta on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten Mallu-auto, joka tarjoaa terveydenhoitajan palveluja kylillä.
Liikkuvat palvelut ovat vastaliike keskittämiselle, jota esimerkiksi kuntaliitosten myötä syntyy, sanoo professori Jouni Koivuniemi LUT:ista.
Tutkijat selvittävät myös, voisiko liikkuvia palveluja hyödyntää muussa kuin hyvinvointipalveluissa ja voisiko niiden kautta syntyä uusia liiketoimintamalleja.
Kyselyssä on mukana iäkkäämpää väestöä, mutta liikkuvat palvelut voisivat tutkijoiden mukaan tuoda palveluja myös haja-asutusalueiden muille asukkaille, kuten lapsiperheille.
Tutkijat selvittävät, mitä asiakasryhmiä Mallun kaltainen liikkuva palvelu voisi hyödyttää, mitä palveluja eri asiakasryhmät tarvitsevat sekä mitä näistä palveluista voitaisiin järkevästi tuottaa liikkuvilla alustoilla.
”Mallu toimii aikataulun mukaan, mutta pohdimme sitäkin, voisiko liikkuva palvelu toimia myös kutsusta. Uusien palvelumallien houkuttelevuus voi olla osaltaan kiinni siitä, mitä muuta asukkaita aktivoivaa tai heidän tarpeisiinsa liittyvää voisi pysäkeillä tapahtua”, Koivuniemi miettii.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
