Kesä on täydessä tohinassa Lounais-Suomessa – Munamarkkinoillakin nujakoitiin
Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan lämmin viikonloppu sai ihmiset liikkeelle. Viikonvaihde oli vauhdikas poliisille ja kesän tulo näkyy tehtävämäärissä.Lounais-Suomessa kesä on alkanut täydellä tohinalla, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.
Viikonlopun aikana poliisi on valvonut yleisötapahtumia. Turun lentoasemalla järjestettiin lentonäytös, Aurajoen rannalla järjestettiin Kesärauha -festivaalit ja Laitilassa Munamarkkinat.
Poliisin mukaan Kesärauha -festivaaleilla kirjattiin yli 20 huumausaineen käyttörikosta ja Munamarkkinoilla nujakoitiin.
Lauantaina Kaarinassa sijaitsevassa palveluasumisen laitoksessa syttyi tulipalo, jota poliisi tutkii rikoksena. Laitoksen asukkaat jouduttiin sammutus- ja tuuletustöiden ajaksi evakuoimaan. Poliisi kehuu laitoksen henkilökunnan esimerkillistä toimintaa lisävahinkojen ehkäisemiseksi.
Poliisin mukaan kesä on tuonut mukanaan häiriökäyttäytymistä ja kahakoita, joihin on jouduttu puuttumaan. Myös tehtävien määrä on lisääntynyt.
”Kesä näkyy keikoissa. Se tuntuu yllämme koko voimallaan”, Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo uutisessaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



