
Heinätila tuottaa sähkönsä itse – ”Säästöä kertyy jopa tuhannen euron verran vuodessa”
Erkki ja Juha Heinonen saivat Carunasta tarpeekseen ja hankkivat maatilalleen aggregaatin heinänkuivaukseen.
Juha ja Erkki Heinosen uudenkarhea aggregaatti tuottaa käydessään sähkön lisäksi lisälämpöä heinänkuivatusta varten. Kuva: Kimmo HaimiVihtiläinen maatilayhtymä Erkki ja Juha Heinonen kyllästyi sähköverkkoyhtiö Carunan sähkönhinnoitteluun ja hankki maatilalle aggregaatin tuottamaan sähköä heinänkuivauksen huippuajaksi.
Säästöä tila laskee saavansa jopa tuhannen euron verran vuodessa. Säästö määräytyy öljyn hinnan mukaan.
Puolitoista miljoonaa kiloa hevosenheinää vuodessa tuottava tila kuivattaa heinää kesällä parin viikon ajan. Sähköä tarvitaan viiteen puhaltimeen, jotka painavat ilmaa heinäpaalien läpi.
Säästö aggregaatista tulee kahta kautta: pienemmän pääsulakkeen liittymismaksun sekä halvemman sähkön hinnan vuoksi.
Tilalle hankittiin uusia puhaltimia ja heinänkuivaukseen tarvittava teho nousi niin suureksi, että pääsulake olisi pitänyt nostaa nykyisestä 35 ampeerista 125 ampeerin kokoiseksi. Sen liittymismaksu on 13 230 euroa. Nykytilanteeseen lisäkustannusta olisi tullut 10 000 euroa.
Aggregaatti maksoi verottomana 13 500 euroa.
”Sen hankinta pystytään rahoittamaan lähes liittymismaksulla. Laite tuottaa myös lisälämpöä puhallusilmaan”, Erkki Heinonen toteaa.
Lisäsäästö tulee sähkön hinnasta. ”Noin isolla sulakkeella kuukausimaksut nousevat pilviin”, Heinonen murisee.
Aggregaatin vuoksi pääsulake voidaan alentaa 25 ampeeriin, mikä alentaa sähkön siirtohintaa. 25 ampeerin sulakkeella veroton perusmaksu on 24 euroa kuussa.
125 ampeerin sulakkeella asiakasta veloitetaan verottoman 46 euron perusmaksun lisäksi tehomaksua, joka on kuukaudessa vähintään 114 euroa. Lisäksi tulee loistehomaksua eli maksu nousee lähes pariinsataan euroon kuussa.
Heinosten mukaan ero sähkön hinnassa nousee pariin tuhanteen euroon vuodessa.
107 kilowatin tehoinen Cumminsin aggregaatti nielee polttoainetta 13 litraa tunnissa. Laite tuottaa sähköä kuivana kesänä 120 tunnin ajan eli polttoainetta kuluu 1 560 litraa.
Kun polttoöljyn veroton hinta on 61 senttiä litralta, kuluu öljyä heinänkuivaukseen hyvänä vuonna 950 euroa vuodessa.
”Säästöä kertyy jopa tuhannen euron verran vuodessa”, Heinoset myhäilevät.
Laskelmaan vaikuttaa eniten öljyn hinta, mikä on nyt varsin halpaa.
Sen lisäksi kosteina kesinä aggregaattia joutuu pitämään käynnissä pitempään.
Aggregaattia on tarkoitus vuokrata syksyn viljankuivauskaudella naapurille.
Laitteessa voidaan käyttää bioöljyä, jota tilalla voitaisiin viljellä. ”Bioöljyn tuotanto ei kuitenkaan ole kannattavaa näillä hinnoilla mitenkään.”
Heinoset tuottavat sadalle hevostilalle laatuheinää.
Osa kuivataan suurpaaleiksi ja osa on muovipaaleissa tuorerehuna. ”Tuotto on roimasti parempi verrattuna lihakarjaan”, Juha Heinonen kertoo.
Heinoset ihmettelevät sähkönsiirtolakeja ja Carunan toimintaa alueella.
”Kolmen läheisen kylän tienvarsilta on revitty uudet ilmajohdot alas, mutta metsiin ne on jätetty, vaikka siellähän ne myrskytuhot tulevat.”
Yhtiö on investoinut alueelle yli 3,5 miljoonaa euroa, mikä tekee asiakasta kohti 3 500 euroa.
”Hurjan kalliita investointeja ja kaikki otetaan lopulta asiakkailta siirtohinnoissa.”
Sekin harmittaa, että Fortumin siirtoverkko myytiin australialaisille ja kanadalaisille. Lainakorkojen maksulla emoyhtiölle Hollantiin verot painetaan liki nollaa.
”Olisi edes myyty suomalaisille eläkeyhtiöille, kun tuotto on hyvä ja taattu.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



