Kreikka esitteli troikalle jälleen uuden säästölistan
Kreikan talous on jatkuvasti otsikoissa paikallisissa lehdissä. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoATEENA (MT)
Kreikka esitteli pääsiäisen alla jälleen kerran listan keinoja, joilla se aikoo korjata talouttaan velkojiensa vaatimaan suuntaan. Uuden listan keinot ovat aikaisempaa yksityiskohtaisempia, mutta ne eivät silti vakuuta velkojien troikkaa eli kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF), Euroopan komissiota ja Euroopan keskuspankkia (EKP).
Financial Times-lehden EU-lähteet kertovat, että neuvottelujen edistyminen vaatii, että pääministeri Alexis Tsipraksen on erotettava äärivasemmistolaiset ministerit.
Epävarmuus aiheuttaa huhuja. Pääsiäispyhinä uutislähteet ovat kertoneet Kreikan olevan pian maksukyvytön.
Kassassa ei olisi rahaa maksaa sekä eläkkeitä että torstaina erääntyvää 450 miljoonan euron lyhennystä IMF:lle.
Valtiovarainministeri Gianis Varoufakis vakuutti maanantaina rahojen riittävän velan maksuun. Toisaalta Reutersin mukaan Varoufakis on kertonut rahojen loppuvan torstaina.
”Ateenassa yritetään arjesta huolimatta selvitä siitä, maksaako valtio velkoja vai eläkkeitä”, sanoo hyväntekeväisyysjärjestö Boroumen perustajajäsen Alexander Theodoridis.
Theodoridisin järjestö organisoi ruoka-apua köyhille.
Maaliskuun lopulla EU päätti antaa Kreikalle kaksi miljardia euroa humanitääristä apua.
Kreikan hallituksen mukaan se oli ensimmäinen kerta, kun EU myönsi Kreikan kriisin olevan myös inhimillinen.
”Sitä hallitus on täällä yrittänyt koko ajan sanoa”, Theodoridis toteaa.
Thedorisin mielestä on tosin väärin puhua kriisistä, sillä ongelma on rakenteissa.
”Kriisi loppuu joskus. Tätä on kestänyt monta vuotta, eikä loppua näy.”
Tämän hetken ongelmista voidaan Thedorisin mukaan päästä eteenpäin, jos Tsipras saa ministerinsä kuriin.
Jos pää- ja valtiovarainministerit sanovat, että nyt rakenteita uudistetaan, eivät muut hallituksen ministerit voi sanoa päinvastaista.
Pääministeri Tsipras tapaa tällä viikolla Venäjän presidentin Vladimir Putinin.
Jos Kreikka täyttää troikan ehdot kesäkuun loppuun mennessä, se voi saada nykyisen lainaohjelman viimeisen seitsemän miljardin erän.
Se ei välttämättä riitä, joten Kreikan arvellaan tarvitsevan vielä kolmannenkin lainaohjelman.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
