Ponssen Juho Nummela palkittiin tulevaisuuden huippujohtajana
Suomalaisten yritysten tulevaisuuden toimitusjohtajaksi valittua Juho Nummelaa kuvaillaan avoimeksi, idearikkaaksi ja energiseksi.
Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela on vakuuttunut siitä, että ihmiset viihtyvät työssään, kun heihin uskoo ja luottaa ja heille antaa vastuuta. Kuva: Pentti VänskäMetsäkonevalmistaja Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela on valittu suomalaisten yritysten tulevaisuuden toimitusjohtajaksi. "Future CEO of the Year" valittiin kaikkiaan 123 johtajan keskuudesta.
Valinta on osa monipuolista tutkimusta, jossa kartoitettiin muun muassa suomalaisen yrityksen toimitusjohtajan työtyytyväisyyttä, osaamista, johtamistaitoja ja hyvinvointia sekä toimitusjohtajan roolia yritysten arvoketjussa. Future CEO 2016 -tutkimukseen vastasi yhteensä 452 suuren tai keskisuuren yrityksen toimitusjohtajaa sekä hallituksen ja johtoryhmän jäsentä.
Nummela vastasi parhaiten suomalaisten yritysten hallitusten, johtoryhmien sekä tulevaisuuden työntekijöiden kriteerejä tulevaisuuden huipputoimitusjohtajasta.
Tutkimuksen järjestäneiden tahojen mukaan Nummela on ihmissuhdejohtaja, joka painottaa johtajuudessaan vahvan tuloshakuisuuden ohella tuotekehitystä, uusia tuotteita ja toimintamalleja sekä positiivista ilmapiiriä.
Häntä kehutaan myös avoimen ja keskustelevan johtajatyylin esimerkillisenä edustajana sekä idearikkaana ja energisenä yritysjohtajana. Arvioissa nousi esiin myös se, että hän vaatii sekä itseltään että henkilöstöltään vahvaa panosta.
Valinta yllätti Nummelan.
"En koskaan ole halunnut olla esillä sen enempää, kuin yrityksemme liiketoiminta vaatii. Fokukseni on voimakkaasti yrityksessämme. Yllättävä valinta lämmittää mieltä. Olemme onnistuneet Ponssella työssämme ja ponnistuksissamme Vieremältä maailman markkinoille", hän kuvailee.
Future CEO 2016 -tutkimuksen toteutuksesta vastasi Viewpoint Finland ja sen ovat tuottaneet Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Evli Pankki, Hanken & SSE Executive Education, Odgers Berndtson, Panostaja, Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja Ratkaisutoimisto Seedi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
