Salaojituksen historiaaesillä Sarassa
Suomen maatalousmuseo Sarassa on parhaillaan esillä salaojakarttoja 1920-luvulta 2000-luvulle. Lisäksi nähtävillä on alan kirjallisuutta sekä valokuvia lähinnä salaojakursseilta 1950- ja 1960-luvuilta.
Suomen Salaojitusyhdistys ry perustettiin joulukuussa 1917, josta järjestelmällisen salaojituksen katsotaan alkaneen Suomessa. Siitä alkaen suunnitelmat laadittiin tiettyjen ohjeiden mukaan ja suunnitelma-asiakirjat arkistoitiin niin, että jokaiselle tilalle annettiin oma toimitusnumeronsa.
Ensimmäisten 60 vuoden aikana karttojen kenttämittaukset tehtiin käyttäen mittanauhaa, harppaa, kulmaprismaa ja vaaituskonetta. 1980-luvun lopulta lähtien käyttöön saatiin takymetrikalustoa, jolla maaston vaaka- ja korkeussuhteet saatiin tallennettua suoraan tietokoneen muistiin.
Ennen takymetrikautta kartat piirrettiin puhtaaksi salaojaverkoston suunnittelun ja mitoituksen jälkeen tussipiirtimillä, alkuun vahatuille kankaille, myöhemmin piirustusmuoville.
Aivan alkuaikoina salaojakartat piirrettiin erivärisillä tusseilla ja lopputulos saattoi olla melkoinen taideteos. Takymetrien tulon jälkeen suunnittelu tapahtui tietokoneen avulla ja karttakin syntyi automaattisesti tietokoneen piirturilla.
Työtä, tietoa ja tutkimusta -näyttely on esillä Suomen maatalousmuseossa Loimaalla 26.5. asti.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
