Suomessa voi kasvattaa vaikka mitä eksoottista
Kirjailija, taiteilija, viljelijä ja torikauppias Mary Kuusisto vie kirjansa Pihalla kasvaa pepino lukijat aivan hämmästyttävälle matkalle omaan puutarhaansa.
Kuusisto on kasvattanut muun muassa persikoita, viikunoita ja papaijoita. Siemenluetteloista tehdyt löydöt ovat päätyneet viljelyyn, jotkut hyvinkin vakiintuneesti.
Kokeiluihin kuuluu muun muassa monenlaisia kurkkuja, joiden hedelmistä esimerkiksi pesusienet ovat päätyneet sekä omaan käyttöön että lahjoiksi.
Kuusisto kertoo olleensa intohimoinen puutarha- ja kasvi-ihminen jo seitsemänvuotiaana. Silloin hän vaatimalla vaati perheeltään saada rakentaa kasvilavan. Sen hän myös sai. Hyvin varhain löytyivät myös hollantilaisten siemenluetteloiden kasvit, kuten maissi, jolla nuori viljelijä hämmästytti naapurin.
Nykyisin Kuusisto viljelee kasvejaan Tammisaaressa. Kutkuttavasti hän kertoo, miten esimerkiksi kurkut saavat kesällä kiipeillä pitkin mäntyjen runkoja, hieman kävyistä poikkeavaa poimittavaa tarjoillen.
Vaikka Kuusisto ja hänen miehensä sekä ilmeisesti myös heidän chilejä pureskelevat kissansa ovat intohimoisia hoidetun puutarhan ystäviä, Kuusistolla on ymmärrystä hyvinkin monenlaisille puutarhoille.
”Paikan, jossa viihdyt, ei tarvitse olla jatkuvan muokkauksen kohde. Sen voi myös antaa olla ihan rauhassa, pala luontoa”, Kuusisto kirjoittaa.
Toisaalta kirjoittaja kannustaa kokeilemaan eksoottisiakin kasveja, sillä hänen mukaansa kokeilija onnistuu usein.
Kuusiston kirja kannattaa ehdottomasti lukea jokaisen, joka on vähänkään kiinnostunut itse viljelemään ja heidänkin, jotka kokevat puutarhansa lähinnä painolastiksi.
MAIKKI KULMALA
Mary Kuusisto:
Pihalla kasvaa pepino.
Kokeilijan puutarha on ihmeitä täynnä. 152 sivua. Kirjapaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
