Aarno Puttonen jättäytyy sivuun
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen on ilmoittanut pidättäytyvänsä tehtävän hoitamisesta toistaiseksi.
Syynä Puttosen ilmoitukseen on eläinsuojelurikosepäily, joka kohdistuu maatalousyhtymään, jonka osakas hän on.
”Minua tarvitaan nyt enemmän kotona”, Puttonen sanoo. ”Katsotaan jatko sitten, kun nähdään, miten tutkinta etenee ja mitä siitä seuraa.”
Puttonen vastaa yhtymässä peltopuolesta ja hänen poikansa lihanaudoista ja lampaista.
Tilalta löytyi tammikuussa tehdyssä tarkastuksessa lopetettuja ja kuolleita nautoja sekä lampaita, joita ei ollut ehditty kuljettaa pois. Poliisi tutkii parhaillaan, antaako se aihetta asian viemiseen syyttäjän harkintaan.
Tilalla työt jatkuvat normaalisti ja asiat ovat kunnossa, Puttonen vakuuttaa. ”Tarkastuksia tosin tulee varmasti tiuhaan.”
Puttonen korostaa, että MTK-järjestön tavoitteena on, että eläinten hyvinvoinnissa ”kaikki hoidetaan viimeisen päälle”. Siksi hän katsoo olevansa velvollinen jäämään sivuun järjestön tehtävistä niin kauan kuin tilannetta hänen maatilallaan tutkitaan.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajan tehtäviä hoitavat puheenjohtajan estyneenä ollessa ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa ja toinen varapuheenjohtaja Tommi Lunttila.
MTK:n valtuuskunta on järjestön korkein päättävä elin. Se valitsee MTK:n johtokunnan ja sen puheenjohtajat.
Oman puheenjohtajistonsa valtuuskunta valitsee vuosittain ensimmäisessä kokouksessaan. Valtuuskunnan kevätkokous on 24. huhtikuuta.
Puttonen on MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajuuden lisäksi MTK:n omistaman Viestilehtien hallituksen jäsen. Viestilehdet julkaisee muun muassa Maaseudun Tulevaisuutta.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
