Uutissuomalainen: Ilmoitukset suurpetovahingoista lisääntyivät
Ahma aiheuttaa eniten vahinkoja, sudesta ilmoitettiin aiempaa useammin.Suurpetojen tekemiksi vahingoiksi ilmoitettiin viime vuonna enemmän tapauksia kuin vuonna 2015, kertoo Uutissuomalainen. Määrä kasvoi 17 prosenttia.
Vuoteen 2014 verrattuna kasvua oli vajaat 14 prosenttia.
Tiedot käyvät ilmi Maaseutuviraston (Mavi) tilastoista, joissa on haetut petovahinkokorvaukset. Luvut saattavat poiketa lopullisista korvatuista vahinkomääristä.
Suurpedoista vain suden aiheuttamat vahingot ovat viime vuosina koko ajan lisääntyneet. Tilastojen valossa eniten haittoja aiheuttava suurpeto on kuitenkin ahma.
Ahman aiheuttamiksi ilmoitettiin Mavin mukaan viime vuonna kaikkiaan 2 858 vahinkoa, karhun 1 111, suden 832 ja ilveksen 718. Kantojen arvioituihin kokoihin suhteutettuna eniten vahinkoa aiheutti ahma, toiseksi eniten susi ja vähiten ilves.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

