Maaseutu odottaa hallitukselta tekoja
Eivätkö maaseudun työpaikat kiinnosta? Sitä kysyy MTK:n johtokunta hallitukselta, joka kokoontuu hallitusohjelman tarkistamista varten torstaina.
Maaseudulla on runsaasti mahdollisuuksia uuteen talouskasvuun, investointien lisääntymiseen ja työllisyyden parantamiseen, MTK:n johtokunta muistutti tiistain kokouksessaan.
Kataisen hallitus ei ole kuitenkaan hyödyntänyt maaseudun voimavaroja, MTK:n johtokunta ihmetteli. Päinvastoin maaseutu on ollut rajujen leikkausten ja säästöjen kohde.
Näin ei MTK:n mielestä enää voida jatkaa. Maaseutu ei kestä yhtään leikkausta eikä verojen tai maksujen lisääntymistä. Johtokunta vaatii hallitusta edistämään ruoka-alan kasvustrategiaa ja biotaloutta sekä pelastamaan suomalaisen yhdyskuntarakenteen toimivuus.
MTK pitää erityisen tärkeänä maatalouspolitiikan riittävän kansallisen rahoituksen varmistamista, jotta Suomelle myönteinen EU-rahoituspäätös voi toteutua. Kansallisten tukien leikkauksilla ei saa vaarantaa EU:n päätösten toteutumista eikä tulevia neuvotteluja.
MTK patistaa hallitusta ripeisiin toimiin yrittäjämäisen metsätalouden edistämiseksi. Lisämaksuilla ja veroilla vain sotkettaisiin puukauppaa, johtokunta varoittaa.
Riittävä tilakoko ja yrittäjyyteen ja kasvuun kannustava verotus ovat yrittäjämäisen mallin perustaa. MTK uskoo, että puumarkkinoiden toimivuus ja aktiivinen metsänhoito toteutuvat parhaiten silloin, kun metsätilojen keskikoko kasvaa ja nuorten sukupolvien osuus metsänomistajista lisääntyy.
Yhdyskuntarakenteen kehittämistavoitteista ei MTK:n mielestä ole käyty poliittista keskustelua, vaan maaseutu pakotetaan isojen väestökeskusten kaavoitus- ja kehittämismalleihin.
MTK vaatii hallitusta valmistelemaan selonteon yhdyskuntapolitiikasta. Siinä on arvioitava kaavoituskäytäntöjen ja liikennepolitiikan vaikutuksia maaseudun yritystoimintaan ja rakentamiseen sekä maaseutuvarallisuuden arvoon.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
