Ruotsin maitokriisi ajaa tiloja konkurssiin
Öölannissa Ruotsissa on myynnissä 3 miljoonalla eurolla 330 lehmän konkurssiin ajautunut tila.Ruotsalainen Södra Sandbyn maitotila Öölannissa on surullinen esimerkki siitä, mihin maidon tuottajahinnan alamäki lopulta johtaa.
Tila on ajatunut konkurssiin ja on myynnissä 3 miljoonalla eurolla, kertoo ATL. Konkurssipesään kuuluu muun muassa 330 lehmää ja 232 hehtaaria maata.
Asianajaja Erik M. Gabrielsson kuvaa Södra Sandbyn tilannetta tyypilliseksi maitokriisin uhriksi ja katastrofiksi kaikille asianosaisille.
Gabrielsson kertoo ATL:lle, että kiinnostuneet ostajat ovat ottaneet yhteyttä. Joukossa on maidontuottajia, mutta myös naudanlihankasvattajia ja sikatilallisia.
Kiinnostuneiden joukossa on myös ulkomaalaisia, joita Ruotsiin houkuttelee muita euromaita edullisemmat hinnat.
Gabrielssonin mukaan esimerkiksi vahvan euron maassa asuvat hollantilaiset näkevät, että Ruotsissa on mahdollisuus menestyä taloudellisesti.
http://www.atl.nu/lantbruk/l-ndsk-mj-lkg-rd-hotas-av-konkurs
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
