Hirsikoulusta apu sisäilmaongelmiin
Metsähallituksen toimitalo oli ensimmäinen Pudasjärven hirsikortteliin valmistunut rakennus. Käyttäjien kokemukset siitä ovat hyvät. Pekka Fali Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoPUDASJÄRVI (MT)
Pudasjärvellä aiotaan ottaa uusi, pitkä loikka hirsirakentamisessa. Vielä tänä vuonna aloitetaan hirsisen päiväkodin rakentaminen, ja ensi vuonna on vuorossa hirsisen koulukampuksen aloitus.
”Me kerta kaikkiaan kyllästyimme koulujen sisäilmaongelmiin ja toistuviin remontteihin. Päätimme, että asiat pannaan nyt kerralla kuntoon”, kehittämisjohtaja Mikko Kälkäjä sanoo.
Hirrestä on jo niin paljon kokemuksia toimisto- ja asuntorakentamisessa, että sen ominaisuudet tunnetaan. Parhaita puolia ovat juuri sisäilman ongelmattomuus sekä valo- ja äänimaailman viihtyisyys.
Sisäilmaongelmia on ollut Pudasjärvellä useissa kouluissa, ja niitä on ilmennyt myös kunnostustöiden jälkeen. Kouluja on jouduttu siirtämään tilapäisiin tiloihin.
Sisäilmaremontti tehtiin jokunen vuosi sitten myös kunnantalolla. Talo on nyt otettu opetustiloiksi, ja kaupunginhallinto on puolestaan siirtynyt tilapäisiin tiloihin.
Uusien tilojen saamisella on siis kiire. Pudasjärvellä ei kuitenkaan aiota enää turvautua tilapäisiin, lopulta kalliiksi tuleviin ratkaisuihin.
”Nyt rakennetaan kerralla kunnolla. Jos kaikki menee suunnitellusti, jo ensi vuonna aletaan rakentaa hirsikoulua, johon tulee ala- ja yläasteet sekä lukio. Tilaa siinä on yhteensä 10 000 neliömetriä.
Tämä on pienelle kunnalle iso hanke. Voi olla, että emme pysty rakentamaan koko kampusta kerralla, mutta alkuun päästään jo ensi vuonna.”
”Sodan jälkeen hirsi rakennusmateriaalina unohdettiin kokonaan, ja vasta 80-luvulla yritettiin uudelleen”, Kälkäjä sanoo. Silloin myös Pudasjärvi rakensi ensimmäisiä hirsitalojaan.
Sen jälkeen hirsi on vähitellen saanut lisää tunnustusta. Se on hyväksytty kaupunkien omakotitaloihin, ja toimistojakin siitä on tehty.
Kälkäjän mielestä nyt on aika ottaa seuraava askel ja tuoda hirsi myös julkiseen rakentamiseen.
Siinä Pudasjärven päiväkoti ja ennen kaikkea koulurakennukset ovat esimerkkeinä muille. Kiinnostus on jo herännyt.
”Yhteydenottoja on tullut paljon, ja moni harkitsee nyt samanlaisia ratkaisuja”, Kälkäjä kertoo.
Pudasjärvi on varannut hirsirakentamiselle kokonaisen korttelin Iijoen rannasta, aivan kaupungin keskustan tuntumasta. Alueelle on valmistunut Metsähallituksen toimistorakennus, ja parhaillaan nousee yhtä komea talo metsäkeskuksen, Vapon, Pro Agrian ja Oulun energian käyttöön.
”Tänne saadaan metsäosaamisen keskus”, Kälkäjä kuvaa.
Aivan rannan tuntumassa on kuusi asuintaloa, joista useimpiin on jo päästy muuttamaan. Taloissa seurataan asukkaiden energian käyttöä tarkasti, sillä hirsikorttelissa selvitetään hirren hiilijalanjälki puun kasvatuksesta ja korjuusta rakentamiseen ja asumiseen saakka. Myös mahdollisesti joskus tuleva rakennuksen purkaminen otetaan laskussa huomioon.
Kälkäjä tietää, että hirsi pärjää tässä vertailussa. ”Se on paras ja ekologisin materiaali, ja tässä se todistetaan luvuilla.”
”Huonoimpia ovat betoni ja alumiini. Niiden valmistukseen kuluu paljon energiaa ja uusiutumattomia materiaaleja. Ne ovat myös hankalia hävittää.”
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
