Koskinen haluaa parempaa tulvatiedotusta
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen haluaa nopeissa tulvatilanteissa parempaa tiedonkulkua kansalaisille ja viranomaisille. Kaavailussa on Tulvakeskus, jonka perustaisivat Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos.Perinteiset viranomaistiedotteet eivät riitä, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) sanoi keskiviikkona vierailullaan Pyhäjoen ja Kiiminkijoen tulva-alueilla Pohjois-Pohjanmaalla.
Tilanne oli keskiviikkona edelleen uhkaava varsinkin Kiiminkijoen varrella. Päivällä Kiimingin keskustan kohdalla iso jääpato lähti liikkeelle ja vesi nousi nopeasti. Yhtä nopeasti se sitten laski, eikä vahinkoja päässyt syntymään.
”Uskomaton näky paikan päällä nähtynä, kun isoja jäälohkareita on pitkin pihoja ja peltoja”, kommentoi Koskinen jäämassoja, jotka näkyivät myös televisiouutisissa tiistai-iltana.
Tulva vaati myös uhrin, sillä paikallinen mies kuoli kaaduttuaan polkupyörällä tulvivaan Kiiminkijoeen keskiviikkona illalla Oulun Ylikiimingissä.
Vesi kävi talojen kivijaloissa, mutta laskeutui sitten, kertoi Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnas .
Tulva jatkuu Kiiminki- ja Simojoessa
Kiiminkijoessa on edelleen kaksi jääpatoa, ja tulva voi nousta yön jäätymisen jälkeen uudelleen hyvinkin nopeasti kuten keskiviikkona kävi. Yle kertoo, että pelastuslaitos seuraa tarkasti jääpatoja.
Vesalan kohdilla Ylikiimingissä on isompi pato paikallaan. Toinen paikka on Pason suvanto vähän Kiimingin keskustan yläpuolella. Saman paikan alapuolelta lähti keskiviikkona pienempi pato liikkeelle ja vesi nousi välittömästi metrillä, Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen apulaispalopäällikkö Mika Kurvinen kertoo Ylelle.
Alakylän pato ei ole hänen mukaansa vielä liikkunut alavirtaan kohti Haukipudasta.
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan tulvavaara jatkuu myös Simojoella Etelä-Lapissa. Ihmisiä kehotetaan edelleen pysymään poissa vaara-alueilta ja jääpatojen lähettyviltä.
Etelä-Pohjanmaalla järvien vedet ovat yhä nousussa, vaikka joissa virtaama on vähentynyt. Kuortaneenjärvellä vesi nousi tiistaina rannan tuntumassa kesämökkeihin.
Syken mukaan samanlainen tilanne on jokien ja järvien kohdalla myös Etelä- ja Lounais-Suomessa. Loppuviikolle ennustetut sateet voivat kuitenkin nostaa jokia uudelleen tulvalukemiin.
Saimaalla tulvavahinkoja torjutiin ennalta lisäämällä juoksutuksia Vuokseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

