Mediat: Tuleva hallitus virallistamassa vuorovanhemmuuden, hankittavien hävittäjien määrä lyötiin lukkoon
Vuorovanhemmuuden virallistaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että eroperheiden lapsilla voisi jatkossa olla kaksi tasavertaista kotiosoitetta.Tuleva hallitus on virallistamassa vuorovanhemmuuden lainsäädännössä, kertoo Iltalehti. Lehti perustaa tietonsa haltuunsa saamaansa hallitusohjelman luonnokseen.
Vuorovanhemmuuden virallistaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että eroperheiden lapsilla voisi jatkossa olla kaksi tasavertaista kotiosoitetta.
Virallinen asuin- ja kotipaikka vaikuttaa keskeisesti siihen, millaisia yhteiskunnan etuja ja palveluita ihminen saa.
Vuorovanhemmuuden virallistaminen vaatiikin runsaasti säädösmuutoksia etuus- ja palvelulainsäädännössä. Tähän tulokseen tuli viime vuonna asiaa selvittänyt sosiaali- ja terveysministeriön alainen työryhmä, joka suositteli uudistuksiin ryhtymistä. Lehden mukaan tuleva hallitus on toteuttamassa uudistuksen.
Kotihoidon tuki olisi lehden mukaan jatkumassa ennallaan. Se tarkoittaisi, että keskusta on neuvotteluissa onnistunut pitämään kiinni yhdestä ikiaikaisesta perhepoliittisesta kulmakivestään.
Perhevapaauudistuksen hallitus aikoo myös tehdä, mutta yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Perhevapaauudistus olisi "kunnianhimoinen ja perheiden hyvinvointia tukeva".
Lehden lainaaman hallitusohjelmakirjauksen mukaan uudistuksessa on tarkoitus antaa äideille ja isille yhtä paljon kiintiöityjä kuukausia. Käytännössä äitien vapaiden osuus ei kuitenkaan lyhenisi, vaikka isien ansiosidonnainen vapaa pidentyisi. Mukana olisi myös vapaasti valittava vanhempainvapaajakso.
Tavoitteena on jakaa perhevapaita ja hoitovastuuta tasaisesti molempien vanhempien kesken sekä vahvistaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa työelämässä.
Iltalehden mukan tuleva hallitus aikoo myös korvata vanhentuvat hävittäjät täysimääräisesti, nostaa Puolustusvoimien henkilöstön määrää ja lisätä kertausharjoituksia.
Lehden mukaan hankintasopimus uusista hävittäjistä solmitaan vuonna 2021. Tarkoitus olisi korvata kaikki 64 Hornet-hävittäjää "täysimääräisesti" eli kysymys uusien hävittäjien määrästä olisi ratkaistu. Päätöstä korvaavien koneiden merkistä ei ole vielä tehty.
Myös Merivoimille ollaan hankkimassa uusia aluksia. Laivue 2020 -hankintasopimusta koskeva päätös on ajoitettu hallituskauden alkuun.
Puolustusvoimien henkilöstön määrää olisi luonnoksen mukaan tarkoitus nostaa 100 tehtävällä hallituskauden aikana. Kertausharjoitusten määrä puolestaan nousisi noin 20 prosentilla nykytasosta seuraavan neljän vuoden aikana.
Lisäksi puututtaisiin kasvavien tilakustannusten ongelmiin. Lehden mukaan hallitus on aikeissa siirtää Puolustusvoimien kiinteistöt pois valtion kiinteistöjä hallinnoivan Senaatti-kiinteistöjen hallinnasta. Tilalle tulisi uusi liikelaitos. Uudistuksella pyritään hillitsemään vuokrakustannusten nousua.
Sen sijaan naisten asevelvollisuutta tai kaikille pakollista kansalaispalvelusta ei ohjelmaluonnoksesta lehden mukaan löydy.
SDP:n kanssa hallitusneuvotteluissa ovat mukana keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Neuvotteluja vetävä Antti Rinne (sd.) sanoi viime viikolla, että on määrä julkistaa Helsingin Oodi-kirjastossa maanantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

