Uusi tuote takaa kelkkatehtaan työllisyyden
Uuden mönkijän valmistus alkaa tällä tuotantolinjalla maaliskuussa. Jokavuotisista lomautuksista päästäneen nyt eroon. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoROVANIEMI (MT)
Rovaniemellä sijaitseva BRP Finland Oy:n kelkkatehdas tuo markkinoille uuden, kuusivetoisen mönkijän. Uutuuden valmistus alkaa Rovaniemellä maaliskuussa, ja samalla poistuu tehtaan joka kevät toistuva lomautusuhka.
Uutuustuote Can-Am Outlander 6X6 on kehitetty Rovaniemellä. Valtaosa tuotannosta menee vientiin.
BRP Finland Oy:n toimitusjohtaja Jukka Jokinen kertoo, että uusi mönkijä luotiin, kun haettiin omaa tuotetta paikkaamaan kausituotteiden väliin jäävää kapasiteetin vajaakäyttöä. Joka kevät tehtaan henkilökunta on ollut lomautettuna pari kuukautta.
Moottorikelkkojen ja mönkijöiden kokoamisen väliin tarvittiin jotakin.
”Siinä ehdittiin pohtia venetuotantoa, mopoautoja ja kaikenlaista muutakin.”
Uudenlaisen mönkijän kehittäminen Rovaniemellä antoi myös luvan valmistuksen aloittamiseen siellä. Lomautusten poistumisen lisäksi työtä riittänee lähiaikoina myös kokoonpanolinjan toiselle työvuorolle.
Kelkan valmistuksesta tehdään Rovaniemellä vähintään kokoonpano ja luultavasti myös muutamia muita osia. Alihankkijoiden kanssa neuvottelut ovat kesken, joten lopullista työnjakoa ei vielä tiedetä.
Rovaniemen kelkkatehdas työllistää nyt noin 400 henkilöä. Heistä peräti 50 on tuotekehitystyössä.
Rovaniemen kelkkatehdas on toiminut jo 40 vuotta, viisi viimeistä vuotta uudessa kiinteistössä. Nykyisin tehdas on Rovaniemen suurin yksityinen työllistäjä.
Rovaniemellä valmistetaan kaikki Lynx-moottorikelkat ja Ski-Doo hyötykelkat. Lisäksi valmistetaan Can-Am -mönkijöitä, jotka voidaan rekisteröidä traktoreiksi.
BRP Finland Oy on osa Bombardier Recreational Products Inc. konsernia. Rovaniemi on pääpaikkana konsernin Skandinavian ja Itä-Euroopan toiminnoille. Niiden toimipisteitä on myös Norjassa, Ruotsissa ja Tshekissä.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
