Parikymppisen miehen epäillään huijanneen valepankkiviestien avulla ihmisiltä yli miljoona euroa – uhrit pääosin S-Pankin asiakkaita
Parikymppisen miehen epäillään valepankkiviestien avulla saaneen yli 400 ihmiseltä huijattua yhteensä yli miljoona euroa. Viime vuonna tapahtuneet huijaukset kohdistuivat pääosin S-Pankin asiakkaisiin.
Poliisin mukaan uhreille oli lähetetty tekstiviesti ja neuvottu kirjautumaan viestin sisältäneen linkin kautta verkkopankkiin. Tekstiviestit oli tehty näyttämään siltä, että niiden lähettäjä olisi pankki. Linkki oli todellisuudessa vienyt valesivustolle.
"Viesteissä on luotu kiireen tuntua ja kerrottu uhrille, miksi verkkopankkiin pitäisi kirjautua nopeasti linkin kautta. Uhri on syöttänyt verkkopankkitunnuksensa valesivustolle, ja epäilty on saanut haltuunsa uhrin pankkitunnukset”, poliisin tiedotteessa sanotaan.
Syötettyjen pankkitunnusten avulla epäilty on päässyt käsiksi ihmisten tileillä oleviin varoihin.
Poliisin mukaan tietojenkalastelusivustojen palvelimet sijaitsivat merkittäviltä osin Moldovassa.
"Moldovan viranomaisten ja Europolin kanssa tehdyn yhteistyön avulla vahvistui käsitys rikosten teknisestä toteuttamistavasta sekä siitä, että rikosten taustalla on sama toimija, joka yhdistyi useisiin tietoverkkoavusteisiin pankkipetoksiin eri puolella Suomea”, tiedotteessa sanotaan.
Parikymppinen epäilty on ollut vangittuna joulukuusta lähtien. Poliisin mukaan hän kiistää epäillyt rikokset. Asiaa tutkittiin keskusrikospoliisissa (KRP) ja Lounais-Suomen poliisissa yhteensä 421 törkeänä maksuvälinepetoksena. Juttu on siirtynyt syyteharkintaan.
Poliisi epäilee, että huijausten uhreilta saatujen varojen alkuperää yritettiin häivyttää siirtämällä niitä ulkomaille ja virtuaalivaluuttoihin. Useiden ihmisten epäillään auttaneen parikymppistä pääepäiltyä rahanpesussa. Epäiltyyn rahanpesuun on poliisin mukaan houkuteltu muun muassa nuoria.
Osa tapaukseen liittyvistä epäillyistä rahanperusrikoksista on poliisin mukaan jo käsitelty käräjäoikeudessa. Osaa tutkitaan vielä ainakin Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliiseissa.
KRP:n tietojen mukaan suomalaiset menettivät tietoverkkoavusteisiin pankkipetoksiin noin kymmenen miljoonaa euroa vuonna 2021.
Poliisi kehottaa ihmisiä tarkkaavaisuuteen. Sen ohjeistuksen mukaan verkkopankkiin ei tulisi kirjautua tekstiviesteissä tai sähköposteissa tulleiden linkkien eikä googlettamisen kautta. Sen sijaan kirjautumisessa kannattaisi suosia pankin mobiilisovellusta, joka on turvallisin vaihtoehto.
Jos epäilee omien pankkitunnusten joutuneen rikollisten haltuun tai huomaa verkkopankissa epäselviä siirtoja, pitää poliisin mukaan olla ensin yhteydessä pankkiin ja vasta sitten tehdä rikosilmoitus.
Osaston luetuimmat
- Ruotsissa valtava sortuma moottoritiellä – sortunut alue jopa 500 metrin laajuinen
- Purran mukaan sairaana ei tarvitse tulla töihin jatkossakaan – Teollisuusliitto: Kannattaako sellaista lainsäädäntöä tehdä, jolla ei ole mitään merkitystä käytäntöön?
- Mökkikauppa hiljeni, mutta kaikkia alueita kehitys ei koske — ”Ostajia olisi, mutta mökkejä ei ole tarjolla”
- Harvinainen onnettomuus: Sotakoira puri sitä ohjannutta varusmiestä Niinisalossa
- Joensuun Enossa annettu vaaratiedote pentunsa menettäneestä emäkarhusta
- Venäjän asettamat vientirajoitukset pahentavat maailman dieselpulaa
- Keskustan eduskuntaryhmä perää hallitukselta vastauksia turvelinjaan – ”Vaikuttaa olevan ristiriita”