LSO osuuskunnalleja HK Scanillesata vuotta täyteen
Tänään tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun elintarvikekonserni HK Scan sai alkunsa. Samalla kertaa HK Scanin kanssa satavuotispäivää viettää yhtiön suurin osakkeenomistaja LSO Osuuskunta.
HK Scan on muuttunut kotimaisesta, tuottajavetoisesta lihayrityksestä kansainväliseksi pörssiyhtiöksi, joka on kasvanut yritysostoilla muita elintarvikeyhtiöitä nopeammin. Kaksi kolmasosaa 2,5 miljardin euron liikevaihdosta tulee Suomen ulkopuolelta.
Yhtiön syntysanat lausuttiin tammikuussa 1913, jolloin parikymmentä lounaissuomalaista karjankasvattajaa perusti Lounais-Suomen Osuusteurastamon.
Maatalouden rakennemuutos ja maataloudesta luopuminen kiihtyivät 1960-luvun alussa, ja osuuskunnat seurasivat perässä. Naapuriosuuskuntia sulautui LSO:hon 1960-luvun alkupuolelta 1980-luvun lopulle asti.
Osuuskunnalla oli enimmillään lähes 25 000 jäsentä vuonna 1989. Nyt jäseniä on runsaat 1 600.
Vuodesta 1988 lähtien vastuun on kantanut HK Scan -konserni, jolle LSO Osuuskunta siirsi liiketoimintansa. Heti perään iski 1990-luvun alun lama.
Osuusteurastamot tekivät suuren linjaratkaisun vuonna 1991, kun ne purkivat keskusliikkeensä Tuottajain Lihakeskuskunnan. LSO osti Helsingin Kauppiaat ja HK-tuotemerkin sekä Vantaan suuren tuotantolaitoksen.
Kallis järjestely veti tuloksen kolmeksi vuodeksi miinukselle. Yhtiö kävi läpi rankan saneerauksen, väkeä vähennettiin yli tuhannella ja koko johto vaihdettiin.
Lihakonserni listautui Helsingin pörssiin 1997.
Kansainvälistyminen alkoi 1998, kun Virosta hankittiin Rakveren lihakombinaatti. 2000-luvulla toiminta laajeni yritysostoin Ruotsiin ja Puolaan ja viimeksi 2010 Tanskaan, josta ostettiin Rose Poultry.
Vuoden 1997 jälkeen liikevaihto on viisinkertaistunut ja työntekijöiden määrä lähes kolminkertaistunut.
Tänään julkaistaan historiateos ”Lihatalonpojat ja heidän yhtiönsä”, jossa aiheina ovat LSO, HK Scan ja suomalaisen liha-alan muutos.
Liki 300-sivuisen teoksen ovat kirjoittaneet Oy Spiritus Historiae Ab:n tutkijat Laura Puro ja Veijo Åberg.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
