Valoa taloudessa: Sähkönkulutus kääntyi kasvuun
Energiankulutuksen kasvu kertoo Energiateollisuuden mukaan valoisammista suhdanteista.Sähkönkulutus Suomessa on kasvanut alkuvuonna vähän yli kolme prosenttia, kertoo energia-alan edunvalvontajärjestö Energiateollisuus. Viimeisen vuoden aikana kulutus on kasvanut vähän yli prosentin.
Sähkönkulutuksen hienoinen kasvu heijastaa talouden viime vuosia valoisampia suhdannenäkymiä.
Järjestön mukaan vuosina 2013–2015 sähkönkulutus pääosin supistui heikon talouskasvun ja lämpimien säiden vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

