MTK:n järjestöuudistuksen valmistelu uusiksi
Metsänhoitoyhdistykset ovat kymmenen viime vuoden aikana voimakkaasti kehittäneet toimintaansa. Niiden koko on kasvanut ja metsänomistajille tarjottava palveluvalikoima laajentunut. Samalla metsänomistajien paikallistason edunvalvonta on tehostunut.
Useimmat metsänhoitoyhdistykset ovat jo vuosia vaatineet organisaatiouudistusten ulottamista metsänhoitoyhdistyskentän yläpuolella toimiviin Metsänomistajien liittoihin.
Metsänomistajien liitot on koettu toiminnoiltaan vanhentuneiksi ja niiden aiheuttamat kustannukset metsänhoitoyhdistyksille ja metsänomistajille kestämättömiksi.
Metsänhoitoyhdistyskentässä otettiinkin vuosi kaksi sitten ilolla vastaan tieto, että metsänomistajien edunvalvonnasta tehdään kaksiportainen. Ajateltiin, että MTK hoitaa tärkeän edunvalvontatyön Helsingissä ja Brysselissä ja vahvat metsänhoitoyhdistykset hoitaisivat alueellisen edunvalvonnan. Metsänomistajien liitot lakkautettaisiin tässä yhteydessä.
Uskottiin vahvasti, että uudistus selkeyttää edunvalvontaa ja vanhentuneiden rakenteiden poistumisen myötä myös kustannukset alenisivat murto-osaan aiemmasta.
Järjestöuudistuksen valmistelun edetessä huoli näihin tavoitteisiin pääsemisestä on koko ajan kasvanut. Huolta lisäsi se, että asioiden valmisteluun ei aidosti otettu mukaan metsänhoitoyhdistysten edustajia.
Näin suora viesti paikallistasolta ja tavalliselta metsänomistajalta jäi menemättä valmisteluryhmiin.
Viime viikolla saimme sitten käsiimme esityksen tulevasta toimintamallista. Koko kenttä kuohahti kun paljastui uudistuksen sisältö.
Metsänhoitoyhdistyksillä uudistuksessa oli varattuna vain maksajan rooli, päätösvalta ja muut toiminnan kehittämiseen liittyvät asiat esitetään annettavaksi pois metsänomistajien sekä metsänhoitoyhdistysten edustajilta.
Lisäksi kaksiportaiseen organisaatiomalliin siirtyminen ei näy ainakaan tulevissa kustannuksissa, jotka olisivat vain nousemassa. Näin asia ei voi edetä.
Asiasta päättäminen on otettava pois marraskuussa kokoontuvan MTK:n valtuuskunnan esityslistalta ja sen valmistelu on aloitettava alusta. Kyseessä on niin merkittävä uudistus, että vuosi tai kaksikin lisää valmisteluaikaa ei merkitse lopulta mitään.
Tärkeintä on että asian valmisteluun otetaan aidosti mukaan metsänomistajat ja metsänhoitoyhdistykset.
Organisaatiot pitää rakentaa alhaalta ylöspäin eikä toisinpäin. Nyt kentälle jaetusta esityksestä tulee mieleen, että näinkö vähän sen kirjoittajat luottavat metsänhoitoyhdistyskenttään.
Uuden organisaation pitää olla oikeasti kaksiportainen, väliportaan poistumisen pitää näkyä myös kustannuksien kevenemisenä.
Lisäksi metsänhoitoyhdistyksillä pitää säilyä päätösvalta omista asioistaan.
Tarvitsemme vahvan edunvalvonnan Helsinkiin ja Brysseliin, tämä rooli on luonteva MTK:lle. Paikallistasolle tarvitsemme vahvat metsänhoitoyhdistykset joiden toimintaedellytyksiä ei ole vaarannettu kestämättömillä kustannuksilla ja vielä ilman omaa päätösvaltaa.
On aika katsoa tulevaisuuteen nimenomaan metsänomistajien näkövinkkelistä.
Markku Hatakka
Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
