Viljelijä pettyi Ohtosen ohjelmaan: Tuotantoeläinten oloista keskustelemaan olisi voitu kutsua edes yksi viljelijä
Ylen Radio Suomessa keskusteltiin sunnuntaina eläinten oikeuksista. Suopellontilan isäntä otti aiheeseen kantaa Facebookissa.
Nurmi on suomalaisissa oloissa luonteva kasvi, jota päästään hyödyntämään naudan kasvatuksella, Leikkonen muistuttaa. Kuva: Pekka FaliToimittaja Kimmo Ohtonen käsitteli Katoava Pohjola ohjelmassaan sunnuntaina eläinten oikeuksia ja älykkyyttä. Lypsykarjatilan isäntä Jukka Leikkonen pettyi ohjelman näkökulman yksipuolisuuteen ja kirjoitti aiheesta paljon näkyvyyttä saaneen päivityksen Facebookiin.
"Tänään, kun kuuntelin ohjelmaanne navetassa askareita tehden jäin miettimään niitä tehtyjä työtunteja eläinten eteen. Öitä valvoen poikivan lehmän kanssa. Pitkiä päiviä toukopellolla ja kesällä rehua keräten jotta seuraavana talvena on lehmille evästä. Lukuisia päiviä miettien tilan taloutta, jotta varmistaa eläinten hyvinvoinnin rehujen, sähkön, eläinlääkinnän ynnä muun saannin silloin kun sitä tarvitaan", Leikkonen kirjoittaa.
"Ohjelmaanne kuunnellessa tuntui, että tuo kaikki työ oli hukkaan heitettyä. Jo lähtökohtaisesti olin väärässä kun hyödynsin eläimiä. Mikään tekoni ei muuttaisi tilannettani muutoin kuin laiminlyönnit pahentaen. Tunsin itseni loukatuksi."
Leikkosen mielestä olisi ollut tärkeää ottaa tuottajat keskusteluun mukaan.
"Koen loukkaavana, että minut, meidät viljelijät kollektiivisesti tuomitaan. On varmasti tarvetta kehittää toimintatapoja mutta tapahtuuko se parhaiten syyllistämällä? On hyvä keskustella mikä on oikein ja mikä on väärin. Eikö kuitenkin kaikkien keskustelun osallisten ole hyvä silloin päästä mukaan keskusteluun?", Leikkonen huomauttaa.
"Koen että minun, meidän viljelijöiden yli käydään tätä keskustelua. Jos pääsemme mukaan, niin se on vaihe, jossa me olemme altavastaajia. Ensimmäinen väite on jo hyväksytty ja meille jää vain vastineen antajan rooli."
Jukka Leikkosen Facebook-päivitys
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
