Ylimetsänhoitaja Heikki Sillanpää
KUOLLUT
Ylimetsänhoitaja Heikki Sillanpää menehtyi äkillisesti 21.1.2013 kotonaan Mikkelissä 83-vuotiaana.
Sillanpää syntyi Mynämäellä 26.5.1929 maanviljelijäperheeseen ja sai jo kotoaan vahvan kipinän metsäalalle.
Valmistuttuaan metsänhoitajaksi vuonna 1953 Sillanpää työskenteli Keskusmetsälautakunta Tapion metsänparannuspiirissä Oulussa ja myöhemmin Lahdessa. Väliin mahtui parin vuoden jakso veljen maanrakennusyrityksessä Mynämäellä.
Vuonna 1962 Heikki Sillanpää nimitettiin Tapion Mikkelin metsänparannuspiirin päämetsänhoitajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti menestyksellisesti 20 vuotta aikana, jolloin sekä ojitukset että metsäteiden rakentaminen kehittyivät voimakkaasti.
Vuonna 1984 Sillanpää siirtyi Etelä-Savon piirimetsälautakunnan päämetsänhoitajaksi. Eläkkeelle hän jäi Etelä-Savon metsälautakunnan johtajan tehtävistä vuonna 1991.
Heikki Sillanpää oli esimiehenä erittäin pidetty ja arvostettu. Hän oli huumorintajuinen, helposti lähestyttävä ja aina valmis kuuntelemaan myös nuorimpien toimihenkilöiden mielipiteitä. Ajattelutavaltaan laaja-alaisena ja aktiivisena ihmisenä hänellä oli hyvät suhteet sidosryhmiin.
Sillanpää oli Suur-Savon Osuuspankkiliiton puheenjohtaja vuosina 1985–1995 ja Osuuspankkien Keskusliiton hallintoneuvoston sekä Etelä-Savon Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen. Hän toimi aktiivisesti Lions Club Mikkeli Savilahden sekä Suur-Savon metsänhoitajat ry:n luottamustehtävissä.
Sotilasilmailu oli Heikki Sillanpään erityisenä mielenkiinnon kohteena. Hän suoritti ensimmäisen sodanjälkeisen lentoupseerikurssin 14 ja toimi pitkään Mikkelin Ilmasillan puheenjohtajana ja loppuun saakka aktiivisena jäsenenä. Hän oli osallistunut myös sotilaspoikatoimintaan ja oli sotilasarvoltaan reservin kapteeni.
Metsästys tutussa hirviseurueessa sekä pohjoisen lintujahdit olivat Heikin mieluisia harrastuksia. Eläkkeellä ollessa uudeksi lempiharrastukseksi nousi golf.
Kaikki kaikessa Heikille oli Ristiinan Parkatniemessä Saimaan rannalla sijaitseva maatila. Siellä hän viljeli ruista yhdessä rakkaan agronomi-puolisonsa Inkerin kanssa, teki metsätöitä ja kunnosti rakennuksia. Vielä elämänsä viimeisenä päivänä Heikki suunnitteli tulevan kesän töitä yhdessä veljenpoikansa kanssa.
Heikki Sillanpäätä jäivät kaipaamaan puoliso, sukulaiset sekä laaja joukko ystäviä ja työtovereita.
ANTTI HEIKKILÄ
Kirjoittaja oli Heikki Sillanpään työtoveri ja kollega.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
