Maaningalla kuukauden sateet päivässä
Kuopion Maaningalla satoi eilen ennätykselliset 61,4 millimetriä päivän aikana.
Ilmatieteen laitoksesta kerrotaan, että määrä vastaa keskimääräistä kuukauden sademäärää. Myös muualla Itä-Suomessa on satanut paljon.
Sateisin alue ulottuu itärajalta kohti luodetta Ouluun saakka. Rankat sateet jatkuvat huomenna. Seuraava sadealue saapuu etelästä yön aikana. Sade leviää maan etelä- ja keskiosien kautta muualle maahan. Ennusteiden mukaan huomenna jatkuvan sateen alue jää samoille seuduille kuin tänään.
Suomessa sataa eniten kesäaikaan, kertoo Ilmatieteen laitos. Laitoksen tilastojen mukaan suurin osa vuotuisesta sademäärästä tulee kesäkuukausina rankkojen sade- ja ukkoskuurojen myötä.
Yhden vuorokauden kaikkien aikojen sade-ennätys koettiin Suomessa heinäkuussa 1944, kun Espoon Lahnuksen sääasemalla mitattiin huimat 198 millimetrin vuorokausilukemat.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
