Keskustan puoluesihteeri: Näyttää siltä, että Sipilä vie keskustan vuoden 2019 vaaleihin
STT:n tietojen mukaan SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen on nousemassa eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi.
Puoluesihteerin mukaan kentältä saadun palautteen perusteella puheenjohtaja Sipilällä on vankka asema keskustan johdossa. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONENKeskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska ei ole yllättynyt tiedosta, että pääministeri Juha Sipilä aikoo hakea jatkokautta keskustan puheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksessa.
Ovaska arvioi STT:lle, että kentältä saadun palautteen perusteella puheenjohtaja Sipilällä on erittäin vankka asema keskustan johdossa.
Ovaskan mukaan Sipilälle ei ole tiedossa vastaehdokkaita Sotkamon puoluekokoukseen. Puoluesihteerin mukaan näyttää siltä, että keskusta lähtee puoluekokouksesta Sipilän johdolla kohti vuoden 2019 eduskuntavaaleja.
STT:n tietojen mukaan SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen on nousemassa eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi. SDP:n eduskuntaryhmä käsittelee asiaa todennäköisesti tällä viikolla.
Haatainen on sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja. Hänen nimensä on ollut esillä puhemiesveikkailuissa. Jutta Urpilainen kieltäytyi tehtävästä aiemmin.
Eduskunnan puhemiesvaali käydään 5. helmikuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
