Kolme näkökulmaa hevosiin
Eeva Airaksinen (vas.) Kirsti Anttila ja Jenni Tieaho ovat tuoneet Meijerimuseon galleriaan hevosaiheisia teoksiaan. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoNUMMI-PUSULA (MT)
Taiteilija Kirsti Anttilan pohdiskelu näyttelyn pitämisestä ja muiden hevosaiheita työstävien taiteilijoiden löytäminen samaan näyttelyyn on tuonut Saukkolaan kiinnostavan katselmuksen, jossa hevosia katsotaan kolmen taiteilijan silmin.
Anttilalla hevoset on totuttu näkemään valppaina, pohdiskelevina. Ne välittävät fyysisellä ilmeikkyydellään hetkeä, jossa ne on kuvattu, tässä ja nyt.
Uusia piirteitä Anttilan tauluihin on syntynyt satumaisissa keijukaishevosissa ja -ihmisissä, ”jotka kykenevät menemään väsymättä – sopivissa olosuhteissa”.
Näissä teoksissa välittyvät lämpimät etelän ja meren värit ja iltasatujen maailma, jotka ovat sivunneet Anttilan työskentelyä viime vuosina.
”Sain tilaisuuden työskennellä Suomen Taiteilijaseuran ateljeessa Marbellassa. Talviset olosuhteet olivat kovat, eikä siellä voinut kuin maalata. Tein ´piperryksiä´ ja jatkoin niitä Suomessa.”
Maatilan emännän on välillä valittava maalaamisen ja siivoamisen välillä, Anttila pohtii.
”Tämä on kuitenkin sitä, missä olen ainutlaatuinen. Siivoamisessa en ole”, hän sanoo.
Oman polun valinta pistää miettimään myös yhteisön suvaitsevaisuutta.
”Jos maaseudulla otat kylähullun roolin, ihmiset ovat todella suvaitsevaisia. Yhteisössä täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella”, Anttila miettii.
Myös taideopetuksessa Anttila toivoisi samankaltaista suvaitsevaisuutta.
”Taideopetuksessa on jossain määrin väärinkäsitys, kun teoksista etsitään virheitä. Taideteoksen tekijä etsii teoksessaan tapaa sanoa mahdollisimman hyvin oma sanottavansa. Esittävässä taiteessa anatomia pitää tietysti hallita.”
Ympäristötaiteilija, kuvanveistäjä Jenni Tieaho tunnetaan luonnonmateriaalien hyödyntämisessä teoksistaan.
Viime vuodet Siuntiossa asunut Tieaho kertoo maalla asumisen olevan sekä taiteellisen työn että materiaalien saannin kannalta ihanteellista.
”Viime vuonna tein työhuoneen, joka on helpottanut työskentelyä merkittävästi”, hän mainitsee.
Tieaho kertoo, että hänen työtapansa on hidas. ”Melkein niin, että yksi työ vie vuoden.”
Saukkolassa esillä olevissa veistoksissaan Tieaho on käyttänyt materiaaleina pajua ja rakkolevää. Viime aikoina tuohi on noussut hänen ykkösmateriaalikseen. ”Olen rakastunut tuoheen.”
Fiskarsissa työskentelevä Eeva Airaksinen on yllättynyt itsekin maalauksissaan esiintyvistä hevosista.
”En edes tiennyt, että minulla on näin paljon hevosia. Niitä vain sattuu tulemaan teoksiin”, hän kertoo.
”Vasta tätä näyttelyä kootessa olen ajatellut, että on minulla hevosia ollut kuitenkin. Ratsastaminen on aina ollut minulle tärkeätä.”
Myös Airaksinen kuvailee työskentelyään ja tekniikkaansa hitaaksi.
”En tietoisesti päätä, että nyt maalaan hevosen. Kun maalaan ja pesen välillä maalia pois, teokseen alkaa tulla hahmoa, jota alan ottaa esille. Ihan kuin siellä olisi jotakin, jota etsin. Lopulta tiedän, koska teos on valmis”, Airaksinen kertoo työtavastaan.
Maalauksen tekemiseen kuluu välillä montakin kuukautta, koska teos ei tunnu tekijästä valmiilta.
”Koskaan en ole yhtään teosta heittänyt menemään. Kun teoksen on aloittanut, se on minulle jo arvokas. Enkä ole lopettanut, vaikka on tullut tuskavaihe, jossa työ ei näytä jatkuvan”, Airaksinen pohtii.
MAIKKI KULMALA
Ilman Suitsia. Hevosaiheinen taidenäyttely Saukkolan Meijerimuseon galleriassa Nummi-Pusulassa, Hyvelänraitti 6. 8.7. asti. Avoinna to, pe, la klo 12–16, su klo 14–18.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
