Eero Heinäluomajatkaa puhemiehenä
SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma jatkaa eduskunnan puhemiehenä. Eduskunnassa järjestettiin puhemiehistön vaalit maanantaina.
Tuore puhemies muistutti juhlallisen vakuutuksen antamisen jälkeen, että jokainen kansanedustaja voi huolehtia eduskunnan asemasta ja arvostuksesta.
”Perustuslain säännös – joka on pysynyt muuttumattomana aina säätyvaltiopäivien ajoista lähtien – ohjaa vakaaseen ja arvokkaaseen käytökseen myös tänään”, hän totesi.
Heinäluoma muistutti, että jokainen kansanedustaja voi tehdä oman osansa eduskunnan arvostuksen hyväksi.
”Kunnioittakaamme ja arvostakaamme keskustelussa toistemme mielipiteitä ja osaamista sekä näyttäkäämme mallia erilaisuuden ja erilaisen osaamisen hyödyntämisessä”, hän totesi.
Heinäluoman jatkokautta kannatti 156 kansanedustajaa. Puhemiehen vaalissa tyhjiä äänestyslappuja jätettiin 17 kappaletta.
Loput annetut äänet jakautuvat kolmen demariedustajan kesken. Ääniä saivat Jouko Skinnari (5), Antti Lindtman (2) ja Tarja Filatov (1).
Jatkokaudelle ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin kokoomuksen Pekka Ravi. Hän sai äänestyksessä 174 ääntä.
Toisena varapuhemiehen jatkaa perussuomalainen Anssi Joutsenlahti. Hän sai 148 ääntä.
Suurin osa joulutauolta palanneista eduskuntaryhmistä on järjestäytynyt. Eduskuntaryhmät jatkavat entisten puheenjohtajien johdolla.
Päähallituspuolue kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimii Jan Vapaavuori.
Eduskunnassa SDP:tä johtaa Jouni Backman, keskustaa Kimmo Tiilikainen, vasemmistoliittoa Annika Lapintie, kristillisdemokraatteja Peter Östman, Ruotsalaista eduskuntaryhmää Mikaela Nylander ja vihreitä Pekka Haavisto.
Perussuomalaiset valitsee ryhmäjohdon torstaina.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
