Saksan laitaoikeistolle odotetaan murskavoittoa osavaltiovaalissa – äänestys alkoi
AfD-puolue saattaa kyetä hallitsemaan Saksi-Anhaltin osavaltiota jopa yksin ilman muiden puolueiden tukea.
AfD:lle on mielipidekyselyiden perusteella luvassa jopa yli 40 prosenttia äänistä. Saksan kotimaan tiedustelupalvelu on luokitellut AfD:n Saksi-Anhaltissa oikeistolaiseksi ääriliikkeeksi. AFP/LEHTIKUVA.Laitaoikeistolainen ja maahanmuuttovastainen AfD eli Vaihtoehto Saksalle -puolue ottaa ennusteiden perusteella murskavoiton tänään pidettävissä vaaleissa Saksi-Anhaltin osavaltiossa. Vaalitulos vaikuttaa koko Saksaan, ja sen odotetaan lisäävän paineita liittokansleri Friedrich Merziä kohtaan. Äänestys alkoi aamuyhdeksältä Suomen aikaa ja päättyy iltaseitsemältä.
AfD:lle on mielipidekyselyiden perusteella luvassa jopa yli 40 prosenttia äänistä. Se saattaa jopa kyetä muodostamaan osavaltioon hallituksen yksin ilman muita puolueita. Tämä riippuu siitä, kuinka moni pienemmistä puolueista selviää yli viiden prosentin äänikynnyksen.
Saksan kotimaan tiedustelupalvelu on luokitellut AfD:n Saksi-Anhaltissa oikeistolaiseksi ääriliikkeeksi.
Puolue on luvannut vaalikampanjassaan muun muassa aloittaa laittomasti maahan tulleiden joukkokarkotukset, kieltää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sateenkaariliput kouluissa ja tuoda niiden tilalle Saksan lipun ja kansallislaulun laulamisen. AfD haluaa myös lisätä venäjän kielen opetusta ja aloittaa opiskelijavaihdon Venäjän kanssa.
Asiantuntijoiden mukaan monet puolueen lupauksista ovat sellaisia, ettei niitä ole mahdollista toteuttaa vain osavaltiotasolla.
AfD haluaa lisätä venäjän kielen opetusta ja aloittaa opiskelijavaihdon Venäjän kanssa.
Saksan muut suuret puolueet ovat tähän saakka kieltäytyneet tekemästä yhteistyötä AfD:n kanssa liittovaltio- ja osavaltiotason politiikassa. AfD:n nousua ei silti ole onnistuttu patoamaan, ja näyttääkin yhä epävarmemmalta, kestääkö niin kutsuttu "palomuuri" AfD:n ympärillä.
AfD on tämän hetken suosituin puolue koko Saksan liittovaltion tasolla noin 28 prosentin kannatuksella. Etumatkaa Merzin kristillisdemokraatteihin on noin seitsemän prosenttiyksikköä.
Kahden viikon kuluttua Saksassa ovat vuorossa toiset osavaltiovaalit Mecklenburg-Etu-Pommerissa. Myös siellä AfD on suosituin puolue, joskaan ei aivan yhtä selvästi kuin Saksi-Anhaltissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





