
Ranuan ponteva jääkarhunpentu täyttää kahdeksan viikkoa – vasta nyt ihmisvauvan kokoinen
Aikuinen jääkarhu voi painaa jopa 800 kiloa eli 1 600 kertaa enemmän kuin syntyessään.Ranualle syntyi kaksi jääkarhunpentua viime vuoden marraskuun 25. päivä. Vaikka aikuinen naarasjääkarhu voi painaa 300 kiloa ja suurimmat urokset jopa 800 kiloa, vastasyntynyt pentu on vain puolikiloinen. Toinen syntyneistä pennuista kuoli kymmenen päivän iässä, mutta eloon jäänyt täyttää perjantaina jo kahdeksan viikkoa. Se on painaa nyt 3-4 kiloa, eli suurinpiirtein saman verran kuin vastasyntynyt ihmisvauva.
Venus-emo söi kuolleen pennun saadakseen ravintoa ja pitääkseen pesän puhtaana. Jääkarhuemot toimivat näin myös luonnossa, jos pentu menehtyy. Muuten se on paastonnut luontaisesti loppusyksystä asti, jolloin se vetäytyi pesäänsä synnytystä ja imetystä varten.
Pesän ympäristö rauhoitettiin täysin jo ennen pennun syntymää. Hoitajat antoivat sille ruokaa ensi kertaa sitten syksyn toissa päivänä. Pennun sukupuoli ei ole selvillä, sillä hoitajat ovat nähneet pennun vain pesässä olevan kameran kautta.
"Eilen annoimme emolle jo ruokaa, koska se alkoi näyttää nälkäiseltä. Venus söi kolme silliä eli yhteensä 400 grammaa kalaa", eläintenhoitaja Miia Varanka kertoo.
"Kala on helposti sulavana ja kevyenä ensisijainen ruoka pitkän paaston jälkeen. Tänään emo söi jo viisi silliä ja tuli heti syömään, kun ruoka laitettiin tarjolle".
Myös ruokinta tehdään varovaisesti perheen rauhaa kunnioittaen: emolle ei puhuta eikä valoja laiteta päälle. Venus saa juoda itsestään täyttyvästä vesikupista niin paljon kuin haluaa. Luonnossa jääkarhuemo vetäytyy synnyttämään ja imettämään lumiluolaan, jossa se viettää pentujen eliniän ensimmäiset kuukaudet.
Jääkarhut ovat yleensä talvisin virkeitä: se on lajille parasta hylkeenmetsästysaikaa. Ranuan eläintarhan jääkarhu-uros Manasse on ollut koko talven vieraiden nähtävinä. Jääkarhuja ruokitaan normaalisti joka päivä 10 kilolla lihaa ja kalaa. Ne saavat possua, nautaa, hirveä ja naudan rasvaa ja sisäelimiä. Myös kalatarjoilu on monipuolinen ja sisältää lohta, särkeä, haukea ja silliä.
"Nyt syntynyt jääkarhun pentu alkaa napostella kiinteää ruokaa 3-4 kuukauden iässä", Varanka kertoo.
"Pennun odotetaan tulevan ensi kertaa pesästään ulos helmi-maaliskuun aikana. Se painaa silloin 8-10 kiloa."
Pentu aiotaan nimetä myöhemmin järjestettävässä nimikilpailussa. Se on herättänyt jo nyt paljon kiinnostusta ja eläintarhaan on tullut monia ihastuneita ja onnellisia viestejä.
"Ranuan jääkarhut ovat Suomen ainoat ja niiden lisääntyminen on hankalaa tarhaoloissa. Nyt kun on näin ponteva pentu niin, se on hyvin ilahduttavaa", Varanka kuvailee.
Ilmastonmuutos uhkaa jääkarhujen luontaisia elinympäristöjä. Ne ovat kestäviä uimareita ja pystyvät uimaan jopa satoja kilometrejä lepäämättä, mutta jäälauttojen sulaminen johtaa yhä useammin niiden hukkumiseen. Se onkin luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

