VIERASKOLUMNI Kiitollisuudenaiheet vähenevät
Japanilaiset ostivat 51 prosenttia peliyhtiö Supercellista 1,1 miljardilla eurolla.
Supercellin perustajien mietteitä Suomen antamista mahdollisuuksista oli sykähdyttävää lukea. Kiitollisina saamistaan lähtökohdista he ovat valmiita maksamaan verot myös jatkossa Suomeen; kaupan ehtona oli pääkonttorin säilyminen täällä.
Rahoillaan perustajat haluavat edistää suomalaisten yritysten kehittymistä. Supercellia kantaa intohimo ja rohkeus. Taloudellinen menestys on tullut sivutuotteena.
Supercellin nuoret miehet puhuvat virkistävästi. Poissa ovat päälleliimatut fraasit kukoistuksen käsikirjoituksista, hyvistä kehistä, ketteryydestä ja fantastisista uudistuksista. Viesti on selkeä: jos turvataan menestyksen edellytykset, menestystä tulee.
Suomessa on tällä hetkellä ainakin kaksi todellisuutta. Ylätasolla sommitellaan innovaatiokeskittymiä ja ekosysteemejä sekä kaivataan innostusta ja vastuun kantamista. Toinen todellisuus on kansalaisten arjen taso; siellä pitäisi uusien sankaritarinoiden syntyä. Kahden todellisuuden välillä ei ole yhtymäkohtia, ne ovat erillisiä.
Ylätason ponnettomat fraasit ovat kansalaisten korvissa kärpästen surinaa. Niitä on esimerkiksi valtioneuvoston tuore tulevaisuusselonteko tulvillaan. Siinä Suomea hahmotetaan Etelä-Suomesta käsin kykenemättä näkemään tai haluamatta ottaa huomioon maamme maantieteellistä vaihtelua ja paikallisyhteisöjen moninaisuutta.
Maaseutu näyttäytyy raportissa muualta hyödynnettävänä resurssialueena, luonnonvarojen säiliönä. Näkemys verhotaan sievistelevään puheeseen vihreästä kasvusta. Rivien välistä välittyy viesti maaseudun asukkaille: vastuunkantoa on oman kotiseutunsa autioitumisen hyväksyminen.
Kansalaisten elämää kärventää epävarmuus. Sekavasti toisiinsa kytkeytymättömät hallintouudistukset aiheuttavat ennalta arvaamattomia arjen muutoksia.
Asuinpaikka alkaa yhä enemmän sanella hyvän elämän ehdot: paikallisuuden rakenteet hapertuvat. Etenkin maaseudun asukkaat alkavat olla yhä enemmän toistensa varassa: kunta ja valtio ovat muuttaneet tai muuttamassa keskuksiin.
Kaikkialle ei kuitenkaan riitä osaavia ja omaehtoisesti palveluja organisoivia kansalaisia. Kaikkialle ei riitä sinnikkäitä sissejä, jotka osaavat estää vielä elinvoimaisen kyläkoulun lakkauttamisen. Todennäköisyys Supercellin kaltaisten yritysten syntymiselle on pienenemässä.
Keskuskaupunkeja ympäröivät vitkuttelevat maaseutukunnat voidaan pakottaa erityiseen kuntajakoselvitykseen. Hajautuneen yhteiskuntarakenteen ja paikallisyhteisöjen tarpeita kunnioittava selvittäjä ei ole ykkösvaihtoehto erityisen kuntajakoselvityksen toteuttajaksi. Hän saattaisi päätyä ainoan totuuden vastaiseen näkemykseen, hän ei ehkä suosittelisikaan kuntaliitosta.
Pahimmillaan selvittäjä ehdottaisi Ruotsin maakäräjämallin soveltamista Suomeen: suuri osa vaativista sosiaali- ja terveyspalveluista organisoitaisiin uuden vuosituhannen maakunnissa, joilla olisi vaaleilla valitut päättäjät ja veronkanto-oikeus.
Maakuntien Suomessa olisi mahdollisuus puntaroida kansalaislähtöisesti keskittämisen ja hajauttamisen suhdetta. Kuntien tehtävät vähenisivät ja suurkuntiin ei olisi tarvetta.
Tällaista pullon henkeä ei haluta vapauttaa. Ainostaan luotettavat suurkuntaideologian edistäjät voivat päästä valtiovallan nimeämiksi kuntaliitosselvittäjiksi. Mukaan pakotettavien kuntien näkökulmasta tällainen asetelma on tietenkin nöyryyttävä ja järjetön.
On syntymässä yhteiskunta, jolle on yhä vaikeampi olla kiitollinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
