Joulu ei näy ihan joka kaupassa
Kaupan ala nauttii joulusesongin nosteesta, mutta ihan joka kauppaan ei joulu tule joulukuussa. Rautakaupassa joulua vietetään vasta touko-kesäkuussa.Vaikka joulusesonki nostaa päivittäistavarakaupan myyntiä noin neljänneksellä, ihan joka kaupassa joulusta ei päästä tasapuolisesti nauttimaan.
”Esimerkiksi rautakauppaan joulu tulee keväällä tai kesällä, kun rakentamisen ja remontoinnin suurin sesonki on käynnissä. Suurempia sisustustavaroitakin, kuten huonekaluja, ostetaan enemmän marraskuussa, jotta ne ehtivät jouluksi kotiin”, tietää Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja .
Täysin hiljaista ei joulukuussa rautakaupassakaan ole, vaikka remonttikiireet monessa kodissa ovatkin hellittäneet.
”Nyt myydään paljon pienelektroniikkaa, kuten jouluvaloja. Pukin konttiin ostetaan miehille myös paljon työkaluja.”
Komeimmat joululuvut myynnissään tekevät perinteisesti kultasepänliikkeet, kirjakaupat, lelukaupat sekä esimerkiksi kukkakaupat.
”Kirjakaupoissa ja kultasepänliikkeissä joulusesonki tuplaa myynnin. Kukkakaupoissa myynti kasvaa joulukuussa 43 prosenttia.”
Ruokakaupassa myynnin kasvu on noin viidennes. Vaikka syödyn ruuan määrä ei sinällään lisäänny, ruokaan käytetty raha kuitenkin kasvaa.
”Joulukuussa myydään parempia ja kalliimpia merkkejä. Perheet haluavat satsata nautintoihin, jolloin kotiin ja lahjoiksi ostetaan erityisesti herkkuja. Joulukuussa on varsinaisen joulun lisäksi itsenäisyyspäivä ja vuodenvaihde, jotka myös osaltaan kasvattavat kuukauden myyntiä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

