Lukijalta: Päästöoikeudet myymällä Suomi tekee itsestään siirtomaan
Tuhoammeko omia metsiämme ja annammeko muiden hyötyä päästöttömästä energiastamme, kysyy kirjoituksessaan Olavi Toukonummi. ”Lienee selvä, että Amazonin lisäksi muutkin globaalit suuryritykset ymmärtävät päästöoikeuksien kaupan olevan kannattavaa.”
Päästöttömän sähkön hyödyille riittää ottajia, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Johannes TervoMetsänhakkuita on vastustettu muun muassa sillä perusteella, että pienentäessään metsäalaa se aiheuttaa tarvetta ostaa päästöoikeuksia ulkomailta. On mainittu jopa miljardien eurojen kustannuksesta, joka Suomen pitäisi maksaa oikeuksien myyjälle.
Onko kyseessä käänteinen ilmiö sille, mitä Helsingin Sanomien artikkeli kuvailee (HS 17.12.): Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle rakennettavien tuulivoimaloiden tuottaman päästöttömän sähkön ostaa verkkokauppa Amazon siksi, että se saa samalla tuulisähkön alkuperätakuutodistuksen. Sillä se voi muuttaa esimerkiksi USA:ssa käyttämänsä sähkön päästöttömäksi, vaikka se olisi tuotettu kivihiilellä.
Tuulisähkön Amazon jättää myytäväksi Suomeen. Sähkön alkuperätakuutodistuksen myötä Amazon vie Suomelta mahdollisuuden käyttää tätä sähköä päästöttömänä, koska ilman todistusta sitä ei saa enää kutsua päästöttömäksi sähköksi. Tämän lisäksi tuulivoiman rakentaminen pienentää jokaisen tuulipuiston alta metsäalaa ja samalla Suomen hiilinielua.
Tuhoammeko omia metsiämme ja annammeko muiden hyötyä päästöttömästä energiastamme? Kuinkahan suuri osa Suomen tuulivoimasta on samalla tavalla ei-päästötöntä kuin Amazonilta Suomeen jäävä sähkö?
Aluillaan oleva vetytalous maan halki kulkevine vetyputkineen lisää tuulisähkön kysyntää käytännössä rajattomasti. Lienee selvä, että Amazonin lisäksi muutkin globaalit suuryritykset ymmärtävät päästöoikeuksien kaupan olevan kannattavaa.
Joudummeko tulevaisuudessa ostamaan kovalla hinnalla omia kolonisoituja päästöoikeuksiamme, jotta pysyisimme ilmastotavoitteissamme?
Kotitalouksien pankkitileillä makaa miljardeittain euroja lähes tyhjän panttina. Näistä varoista pitäisi houkutella riittävä potti pitämään päästöttömän aurinko- ja tuulisähkön edut suomalaisina.
Tällainen etu voisi olla esimerkiksi 100 000 euron pankkitalletusten kaltaisen omaisuuden suojan laajentaminen päästöttömän energian investointeihin.
Olavi Toukonummi
Salo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




