OP niputtaa maa- ja metsätalouden yritysrahoitukseen, ryhmän johtaja lähtee
OP-ryhmä siirtää maa- ja metsätalousfinanssien ryhmänsä osaksi yritysrahoitusta Helsingin palvelukeskuksessa. Ryhmän vetäjä Panu Kallio lähtee pankista.
Kallio on vastannut maa- ja metsätalouden asiakkaista kymmenen vuotta ja on tunnettu hahmo alalla.
”Lähden hakemaan uusia haasteita”, hän sanoo.
Kallio lukeutuu niiden 278 osuuspankkilaisen joukkoon, joiden työt yt-neuvottelujen jälkeen päättyvät. Finanssiryhmä aikoo digitalisoida työtehtäviä.
”Selvitämme mahdollisuuksia sijoittaa irtisanottuja talon muihin tehtäviin”, johtaja Silja Nikkanen OP:n viestinnästä sanoo.
Ryhmäohjauksen johtaja Jari Himanen perustelee Kallion lopputiliä isoilla rakennemuutoksilla. Yritysrahoitus kootaan kokonaisuudeksi, johon maa- ja metsätalous liitetään.
”Maatalous on yritystoimintaa”, Himanen toteaa.
Pyrkimyksenä on tehostaa maatalouden ja metsätalouden tukipalveluja, joita OP-keskus Helsingistä tarjoaa maakuntien osuuspankeille.
Maatalousalan asiantuntijapalvelu jatkaa omana tiiminä. Omana laatikkonaan se häviää organisaatiosta. Osaston status siltä meni edellisissä laatikkoleikeissä vuosia sitten.
Tiimin ytimessä toimii kolme rahoituksen ja vakuutuksen asiantuntijaa. Kaksi yritystutkijaa laskee maatilojen ja metsätilojen yritysriskejä. Muita ei tiimistä lähde johtajan seuraksi.
Himanen sanoo, että maa- ja metsätalouden rahoitus on tärkeä osa OP-ryhmän toimintaa. Ryhmä on nostanut markkinaosuuttaan siinä 60 prosentista 63 prosenttiin viime vuosina.
Pääjohtaja Reijo Karhinen haluaa OP-ryhmän säilyttävän finanssialan ykköskumppanin paikan maatilataloudessa. Hän lupaa laatua määrällisen tavoitteen lisäksi.
”Lisäämme käytännön liiketoiminnan osaajien määrää.”
Helsingin tiimiin haetaan parhaillaan kahta asiantuntijaa. Toinen heistä sijoittuu maatalouden rahoitukseen ja toinen metsätalouden puolelle.
Johtaja Ari Pöntinen johtaa OP-keskuksessa yritysrahoituksen osastoa. Hän siirtyy Kymenlaakson Osuuspankista, jossa maatalous- ja metsätieteiden maisteri hoiti maatilojen finansseja.
OP-ryhmä digitalisoi palvelujaan, millä se perusteli yt-neuvotteluja. Ne koskivat 4 300:aa työntekijää.
Lopputuloksena on enimmillään 278 työntekijän lähtö.
”Digitalisointi avaa uusia tehtäviä”, Himanen uskoo.
OP-keskuksesta karsitaan varsinkin päällikkötason tehtäviä. Yt-neuvottelut eivät koskeneet maakuntien osuuspankkeja.
Viime vuoden lopussa OP-ryhmä työllisti yhteensä 12 350 henkilöä.
Liki 5 000 heistä palveli OP-keskuksessa Helsingissä.
Juhani Viitala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
