Äitiyspakkaus ensi kertaa designkuorissa
Tällä viikolla esitelty uusi äitiyspakkaus jatkaa edeltäjiensä perinteisellä linjalla. Pakkauksessa on runsaasti tuotteita, joiden värisävyt ovat neutraaleja ja maanläheisiä.
”Perustuotteet ovat pysyneet samoina. Paluun ovat tehneet sukkahousut”, Kelan tiedottaja Heidi Liesivesi kertoo.
”Pakkaukseen on pyritty keräämään kaikkea tarpeellista, jota tuoreet vanhemmat eivät välttämättä osaa ajatella tarvitsevansa. Yhteensä on 50 tuotetta, 36 niistä on vaatteita.”
Äitiyspakkauksen tuotteita valittaessa huomioidaan ekologisuus.
”Kela on kiinnittänyt tuotteiden ympäristöystävällisyyteen huomiota muutaman vuoden ajan”, Liesivesi sanoo.
”Ulkohaalari ja töppöset sekä peitemakuupussi on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Lisäksi mukana on kestovaippoja.”
Kela ei saa suosia kotimaisia tuotteita.
”EU:n kilpailutuslainsäädäntö kieltää suosimisen. Kilpailutuksessa tuotteen tärkeimmät ominaisuudet ovat hinta ja laatu, koska pyrimme löytämään kestäviä ja edullisia tuotteita”, Liesivesi selittää.
Pakkauksen kotimaisuusasteesta Kelalla ei ole tarkkaa tietoa.
”Osa tuotteista on suomalaisilta yrityksiltä, mutta tuote on voitu valmistaa ulkomailla.
Syksyllä jakoon tulevassa äitiyspakkauksessa on ensimmäistä kertaa designlaatikko. Sukupuulla kuvitetun laatikon on suunnitellut Johanna Öst Häggblom.
Työ voitti suunnittelukilpailussa, jonka Kela järjesti vuosi sitten Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoille.
”Ensimmäistä kertaa laatikossa on siihen varta vasten suunniteltu kuosi. Se on huomattava väriläiskä entiseen valkoiseen verrattuna”, Liesivesi sanoo.
Uusi pakkaus on jaossa hieman yli vuoden. Sinä aikana se löytää tiensä 50 000 perheeseen. ANNIINA KESO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

