Ben Zyskowicz ennustaa uutta suomettumista
Lauantaina 60 vuotta täyttävä kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz on vastustanut itänaapurin liehittelyä jo 1970-luvulla. Hän arvioi suomettumisen alkavan uudelleen, jos Venäjä edelleen kiristää suurvaltapolitiikan kovaa linjaa.Lauantaina 60 vuotta täyttävä Ben Zyskowicz on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 1979, heti valmistuttuaan oikeustieteen kandidaatiksi.
Zyskowicziä pidetään umpihelsinkiläisenä, mutta sitä hän ei ole.
”Kierrän paljon maakunnissa ja arvostan valtavan paljon maaseudun ihmisiä. Heillä on terve arvomaailma: yrittäjyys, työnteko, ahkeruus, isänmaallisuus ja yhteisöllisyys.”
”Minuun joskus liitetty keskustavastaisuus ei todellakaan johdu maaseudun ihmisistä, vaan siitä, että vastustin 1970-luvulla K-linjaa, kokoomuksen syrjintää ja Neuvostoliiton liehittelyä kotimaan politiikassa. Jos Venäjä jatkaa suurvaltapolitiikkansa koventamista, ei mene montakaan vuotta, kun Suomessa aletaan taas käyttää Venäjä-korttia ja suomettua”, Zyskowicz ennustaa.
”Nato-jäsenenä Venäjän liehittely ei kuuluisi Suomen sisäpolitiikkaan.”
Zyskowicz johti pitkän eduskuntaryhmäänsä, mutta ei ole suostunut koskaan ministeriksi migreeninsä vuoksi.
Kuinka kauan ääniharava voi pakoilla todellista vastuuta?
”Helposti! Aina on löytynyt muita halukkaita ministeriksi.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

