Lauantainaon kansallispuistojen päivä
Kansallispuistoissa ja muissa luontokohteissa juhlitaan viikon lopulla Euroopan kansallispuistopäivää.
Kansallispuistoissa on tarjolla muun muassa retkeilyä Rokualla, luonnonkasvioppia Lauhanvuorella, leipomista Liesjärvellä ja linturetkiä Pallas–Yllästunturissa.
Tapahtumissa nostetaan esille myös roskatonta retkeilyä. Rantoja siivotaan talkoilla Itäisellä Suomenlahdella Ulko-Tammion saarella Haminan pursiseuran johdolla.
Metsähallituksen luontopalvelut muistuttaa, ettei vastuuntuntoinen retkeilijä jätä jälkeäkään luontoon. Roskattoman retkeilyn lisäksi kannustetaan tuomaan luonnosta pois myös muiden sinne jättämiä roskia.
”Jos jokainen kesäretkeilijä nappaa luonnosta pari muiden jättämää roskaa mukaansa, Suomen luonto on kesän jälkeen ripauksen puhtaampi ja viihtyisämpi ihmisellekin”, sanoo kansallispuistokummi, toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola.
Jos jokainen kalastaja jättää vuodessa 10 metriä siimaa luontoon, vuosittain sitä kertyy koko maassa peräti 20 miljoonaa metriä. Yksittäinen leipäpussin sulkija ei tunnu paljolta, mutta niitä saattaa kertyä nuotiopaikalle kymmeniä.
Roskaton retkeily vähentää retkeilykohteiden huoltoajoa ja siten melua, päästöjä ja maaperän kulumista. Myös rahaa ja työtä säästyy palvelujen parantamiseen.
Metsähallitus on uusinut roskattoman retkeilyn ohjeistuksen. Roskattomuudesta kerrotaan muun muassa luontokeskuksissa, verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Roskattomuuden puolesta toimii tänä kesänä myös Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -kampanja.
Kansallispuistoja juhlitaan tänä vuonna teemalla ”Puistoja luonnolle. Puistoja hyvinvoinnille. Puistoja rauhalle.”
Teema viittaa muun muassa siihen, että ensimmäisen maailmansodan syttymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta.
Euroopan kansallispuistopäivä on Euroopan suojelualueliiton EUROPARCin aloittama perinne. Kansallispuistopäivää vietetään toukokuun 24. päivänä, sillä Euroopan ensimmäiset yhdeksän kansallispuistoa perustettiin 24.5.1909 Ruotsiin.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
