Suomi on kallein euromaa
Suurin hintalappu Suomessa kertyy liikennepalveluille, kengille ja vaatteille. Posti- ja tietoliikennepalvelut ovat Euroopan mittakaavassa huomattavan huokeita.Suomen hintataso on euroalueen maista korkein, ilmenee Eurostatin tekemästä kansainvälisestä hintavertailusta.
Suomi ei kuitenkaan ole Euroopan kallein maa. Yksityisen kulutuksen kokonaishintataso on Suomea korkeampi Sveitsissä, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Tanska on kallein EU-maa. Sveitsi puolestaan on hintavin maa Euroopassa.
Liikenne, vaatetus ja
hotellit maksavat maltaita
Eurostatin hintavertailussa hintatasoindeksit laskettiin eri tuoteryhmittäin.
Muihin maihin verrattuna liikennepalvelut ovat Suomessa kalliita. Suomi ja Ruotsi sijoittuvat koko vertailussa jaetulle kakkossijalle liikennepalveluiden hinnassa Norjan ollessa selvä ykkönen.
Suomi on vertailun viidenneksi kallein maa paitsi yksityisen kulutuksen kokonaishintatasossa, myös vaatetuksessa, jalkineissa sekä ravintoloissa ja hotelleissa.
Kuudenneksi kallein Suomi on elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien sekä alkoholijuomien ja tupakan hinnassa laskettuna.
Ajoneuvojen sekä sähkön, kaasun ja muiden polttoaineiden hinnassa Suomi on seitsemäs.
Kahdeksanneksi kalleimpia ovat huonekalut, matot ja sisustus sekä kodinkoneet.
Aivan kaikki ei sentään ole tyyristä Suomessakaan.
Viihde-elektroniikassa sijoitus on kolmastoista, ja posti- ja tietoliikennepalveluissa vasta jaettu kahdeskymmenesneljäs yhdessä Bosnia-Herzegovinan ja Latvian kanssa.
Huomionarvoista on, että esimerkiksi Albaniassa on tuntuvasti kalliimmat posti- ja tietoliikennepalvelut kuin Suomessa.
Eurostatin hintavertailuselvityksessä verrattiin noin 2 400 tuotteen hintoja EU:n 27 jäsenvaltiossa, viidessä EU:n ehdokasvaltiossa, EFTA-maissa sekä Albaniassa ja Bosnia-Herzegovinassa.
Tilastot perustuvat Eurostatin European Comparison Programme -hintavertailuohjelmaan.
Lue aiheesta lisää keskiviikon lehdestä!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
