Eihän laillisteta laittomuutta
Valtioneuvosto on päättänyt ottaa omiin käsiinsä kunnilta niiden perustuslailla säädetyn oikeuden päättää itsenäisyydestään. Ellei käsky riitä, käytetään painostamiseen keksittyjä kriteerejä ja pitämättömiä perusteluja, kuten pelinappulaksi otettu vakava huoltosuhde.
Poliittisia intohimoja on toteutettu näin aina ennenkin. Nykyisessä kriisien sekamelskassa olisi kuitenkin valtioviisasta pitää ainakin pakkoremontissa tauko, ja vapauttaa koko maa rakentamaan perättyä kasvua ja turvallisuutta.
Tätäkin vaarallisempaa koko suomalaisen hyvinvointivaltion kannalta on veran alla taputeltu metropolipolitiikka. Se ei huomioi mitenkään maankäyttö- ja rakennuslakia (MRL), jonka eduskunta on vastikään säätänyt nykyisen alue- ja yhdyskuntarakenteen turvaksi ja hyvinvointiyhteiskunnan jatkumiseksi koko maassa pääkaupunkiseutu mukaan lukien.
Ratkaisevaa on nyt lausuntakierroksella oleva Uudenmaan maakuntakaava. Mikäli tämä MRL:n ylimielisesti torjuva kaava hyväksytään, antaa se pääkaupunkiseudulle laillisen oikeuden jakaa Suomi kahtia perustamalla metropolista valtion valtiossa. Hanke rahoitetaan vähentämällä kuntien valtionosuuksia ja kasvattamalla kaikkien nyt kiroamaa julkista velkaa.
Tavoite on rakentaa Suomi uudelleen niin, että metropolissa asuu v. 2035 kaksi miljoonaa asukasta. Työikäiset ovat tervetulleita.
Maan huoltosuhde ei parane, taakka vaan sälytetään toisten harteilta. Kehä-kolmosen ulkopuolinen laaja tuotanto-Suomi vaietkoon ja tehköön enemmän rahaa pienemmin kustannuksin tuotantoa kasvattaen ja hyvinvointia nostaen. Kun ilmapallo ennen pitkää puhkeaa ja kirstumme tyhjenee pahiten pääkaupunkiseudulla, vaaditaan EU:lta tukea Välimeren maiden tapaan. Onneksi viiden miljoonan asukkaan Suomelle riittää hieman pienempi summa kuin luvattoman monien kymmenien miljoonien kansakunnille pankkeineen.
Metropolilaki koskettaa siis jokaista suomalaista. Kuntaministeri on nimittänyt sitä valmistelevaan työryhmään itsensä puheenjohtajaksi sekä jäseniksi kuntakartta-arkkitehti Jan Vapaavuoren, pääkaupunkiseudun kuntajohtajat sekä porilaisen kansanedustaja-ministeri Krista Kiurun, joka edustaa 90 prosenttia maasta ja sen neljää miljoonaa suomalaista. Tämä laki vahvistetaan nykykäytännön mukaan valtioneuvostossa eduskuntaa vaivaamatta. Perusteluksihan riittää hyväksytty maakuntakaava.
Ainakin Suomen Pankilla, maakuntaliitoilla, kuntaliitolla, EK:lla, Suomen Yrittäjillä, kauppakamareilla ja MTK:lla on terästäytymisen paikka ja osoittaa tarpeellisuutensa. Ja oikeuslaitoksella.
Mikä ei ole oikein, ei ole lakikaan. Jos valtiovallan eliitti uhmaa ja kiertää voimassaolevia lakeja, kuinka voidaan vaatia lainkuuliaisuutta virkamiehiltä ja tavallisilta kansalaisilta?
Kuinka talousrikollisuus saadaan kuriin? Kuinka vahvistetaan ihmisten ja alueiden laillista tasa-arvoa?
Kuinka kansalaiset saadaan luottamaan suomalaiseen oikeusvaltioon?
Eikö itänaapurin järjestelmä lainkaan askarruta? Kokemus puuttuu, mutta myös oma lähihistoria ja päivittäinen uutisointi eri maanosista, kapinointi ja ympäristöongelmat mukaan lukien, tuntuvat jääneen nimitetyltä ylimmältä johdoltamme omaksumatta.
Laillisuutta kunnioittava Suomi pysyy yhtenäisenä, menestyy ja voittaa vaikeimmatkin kriisinsä.
Esko Eela
teollisuusneuvos
Säkylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
