Tunnelma aistittavissa
Maan ääni -levy vie kuulijan menneen ajan tunnelmiin. 1980-luvulla syntyneenkin on helppo nähdä maamies pellolla ja onnesta haaveileva runoilija metsän laidassa vuosikymmeniä sitten.
Laulujen sanoissa soivat niin arjen ihanuus kuin karuus ja yksinäisyyskin.
Ulkoasu on onnistunut. Tunnelma välittyy jo, kun vanhoihin kuviin ja kaunokirjoitukseen verhotun kotelon saa käteensä.
Tosin levyn oheen kaipaisi sanoja, joiden avulla runoihin pääsisi ehkä vielä syvemmälle.
Monipuolisen levyn kuuntelee noin 45 minuutissa. Voisi näitä tunnelmoida pidempäänkin.
TERHI TORIKKA
Petri Tiaisen Maan ääni -levyä on painettu 500 kappaletta. Sitä
myydään muun muassa
Papinniemen leirintäalueella ja
Hoviselän kahvilassa
Parikkalan Uukuniemellä.
Laulujen
sanoissa soivat niin arjen ihanuus kuin karuus ja
yksinäisyyskin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
