Lumisateet hankaloittavat ajokeliä ja lämpötila pysyttelee pääsääntöisesti pakkasasteilla
Korkeapainevoittoinen sää on nyt väistynyt ja matalapaineet tuovat mukanaan epävakaista säätä. Epävakaisesta säästä huolimatta lämpötila on yleisesti pakkasella.
Lähipäivien lumikertymät maan eteläosassa näyttävät tulevan alueille, joissa jo nykyisellään on ajankohtaan nähden tavanomaista enemmän luntaKuluneen viikon aikana lumisateista on saatu jo esimakua osissa maata, mutta vaikuttaa siltä että ajokelin kannalta hankalin vaihe on vielä edessä. Keskiviikon aikana lunta voi kertyä etelärannikon läheisyyteen yli 10 senttimetriä. Myös torstaina ennustetut lumikertymät ovat maan eteläosassa varsin suuria. Itäiselle Uudellemaalle ja Kymenlaaksoon vuorokausikertymä näyttää enimmillään jopa 15 senttimetriä uutta lunta torstain aikana.
Lähipäivien lumikertymät maan eteläosassa näyttävät siis tulevan alueille, joissa jo nykyisellään on ajankohtaan nähden tavanomaista enemmän lunta - yleisesti ottaen vain muutamia senttimetrejä, mutta kuitenkin. Erityismainintana Virolahdella Koivuniemen havaintoaseman lumensyvyys on 16 senttimetriä tavanomaista suurempi.
Ajokeli on odotetusti muuttumassa erittäin huonoksi, kun runsas lumisade osuu alueille, joissa liikennemäärät ovat myös suurimpia.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
- Osaston luetuimmat
