Sää on vuodenaikaan nähden lämmintä
Viikonlopun aikana Pohjois-Suomeen virtaa yhä lämpimämpää ilmaa.
Sää on ollut tavanomaiseen verrattuna muutaman asteen lämpimämpi. Kuva: LEHTIKUVA / Heikki SaukkomaaLokakuu on tähän mennessä ollut vuodenaikaan nähden lämmin, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Päivystävän meteorologin Kaisa Solinin mukaan sää on ollut tavanomaiseen verrattuna muutaman asteen lämpimämpi.
Viikonlopun aikana Pohjois-Suomeen virtaa yhä lämpimämpää ilmaa. Esimerkiksi Levin laskettelukeskuksen alueelle Kittilään on luvattu sunnuntaiksi jopa yli kymmentä astetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
