Yleisradion A-studion juontaja Katri Makkonen Miltton Oy:n varatoimitusjohtajaksi ja johtavaksi neuvonantajaksi
Makkonen siirtyy Milttonille lokakuun alusta.
Katri Makkonen on toiminut muun muassa presidentin viestintäpäällikkönä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAYleisradion A-studion juontaja Katri Makkonen siirtyy konsulttitalo Milttoniin. Hän aloittaa Miltton Oy:n varatoimitusjohtajana ja johtavana neuvonantajana lokakuun alussa, yhtiö kertoo tiedotteessa.
Makkonen siirtyy Milttonille Yleisradion A-studion juontajan tehtävästä. Vuosina 2013–2019 Makkonen toimi presidentin viestintäpäällikkönä. Sitä ennen hän työskenteli Yleisradiossa muun muassa ulkomaantoimittajana, Kaukoidän kirjeenvaihtajana ja A-studion toimitussihteerinä. Työstään Kiinan kirjeenvaihtajana hänelle myönnettiin vuoden 2008 Bonnierin suuri journalistipalkinto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
